Pienten ja keskisuurten yritysten rahoitus takkuaa Keski-Suomessa – myös suhdannenäkymä on heikentynyt

Tuore pienten ja keskisuurten yritysten tilanteesta kertova kysely paljastaa, että noin joka kuudes yritys ei joko saanut tai hakenut rahoitusta tarpeestaan huolimatta.

Ihmisiä Jyväskeskuksen edessä.
Jyväskylän seudulla yritysten tilanne on hiukan muuta maakuntaa valoisampi. Kuva: Simo Pitkänen / Yle
  • Timo Hytönen

Pienten ja keskisuurten yritysten rahoituksen saanti on vaikeutunut. Tämä selviää Suomen yrittäjien tuoreesta PK-barometristä.

Keski-Suomessa joka kuudes kyselyyn vastanneesta yrityksestä ilmoitti, ettei ole saanut tai hakenut lainarahoitusta tarpeestaan huolimatta.

Keväällä 2022 ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan näin vastasi kyselyssä vain joka kymmenes yritys.

Keski-Suomessa jopa 68 prosenttia yrityksistä arvioi pankkien luottopolitiikan kiristyneen viimeisen vuoden aikana. Samaan aikaan valtion omistaman rahoitusyhtiö Finnveran takausten käyttö on kyselyn mukaan lisääntynyt.

Keski-Suomen pienten ja keskisuurten yritysten suhdannenäkymä on kyselyn mukaan heikentynyt viime syksystä.

Jyväskylän seudulla tilanne on muuta maakuntaa valoisampi, mutta Keski-Suomen etelä- ja etenkin pohjoisosissa näkymä on selvästi heikompi. Koko maan keskiarvoon verrattuna suhdannenäkymät ovat selvästi koko maata synkemmät ja ne ovat heikentyneet viime syksystä.

Heikoista suhdannenäkymistä huolimatta yritysten liikevaihdot ovat erityisesti Jyväskylän seudulla kasvussa. Yritykset investoivat erityisesti tekoälyyn.

Kasvuhakuisten yritysten osuus on hieman yli kolmannes kaikista Keski-Suomen pk-yrityksistä. Niidenkin osuus on kuitenkin pudonnut viime syksystä 9 prosenttia.

Henkilökunnan määrät ovat koko maakunnan osalta hienoisessa laskussa, mutta Jyväskylässä on myös työllistettyjen määrässä hienoista nousua.

Keski-Suomen yrittäjien puheenjohtaja Sanna-Mari Jyränkoski tulkitsee, että barometrin tulokset kertovat rankasta tilanteesta ja epävarmuudesta yrityksissä. Noususta on odotuksia, mutta ne eivät vielä näy yritysten toiminnassa.