Tulevaisuudessa Nurmosta Lapualle voi polkea pyörätietä pitkin – miltei 16 kilometrin reitistä saa nyt antaa palautetta

Pyörätiereitti kulkee kahden kunnan lisäksi monen maanomistajan alueelta. Väylän tavoitteena on palvella erityisesti koululaisia ja vapaa-ajan liikkumista.

Blomma som fastnat på ett cykelhjul.
Pyörätie Lapualta Nurmoon lisäisi liikenneturvallisuutta ja vapaa-ajan liikkumista. Kuvituskuva. Kuva: Mikael Kokkola / Yle
  • Tuomo Mäenpää

Jatkossa on mahdollista polkea pyörätietä pitkin Lapualta Nurmoon asti.

Ely-keskus on suunnitellut vuodesta 2023 asti jalankulku- ja pyöräilyväylää, joka sijoittuisi niin sanotun Länsipuolentien eli maantie 7041:n yhteyteen välille Nurmontie–Vierulantie.

Suunnitelmista pidettiin yleisötilaisuus tiistaina Lapualla.

Tie olisi pituudeltaan noin 15 kilometriä Nurmon keskustasta Alanurmon koululle, ja se yhdistyisi molemmissa päissä nykyiseen pyörätieverkostoon.

Pyörätie kulkisi koko matkalta nykyisen tien länsipuolta, koska suurin osa asutuksesta on sillä puolella, sanoo projektipäällikkö Rami Viita-aho Etelä-Pohjanmaan ely-keskuksesta.

– Pyörätie kannattaa aina tehdä asutuksen puolelle, koska muuten joudutaan tekemään pistoja tien yli. Se ei tuo lisää turvallisuutta. Jokainen poikkeama tiessä myös aina maksaa jotain, Viita-aho toteaa.

Toimeksianto suunnittelulle on tullut suoraan Väylävirastolta.

– Samoin rahoitus on sieltä. Ei tätä ole niin sanotusti täällä päin keksitty. Väylävirastolla on ollut muuallekin pitkiä pyörätiehankkeita.

Kohentaa turvallisuutta ja lisää liikkumista

Tien tavoitteena on palvella erityisesti koululaisliikennettä sekä vapaa-ajan liikkumista.

Pyörätien suunnittelu on osaltaan myös ennakointia Seinäjoen ja Lapuan välisen valtatie 19:n nelikaistaistumiseen, sillä sen myötä hidas liikenne siirtyy pienemmille teille.

– Luultavasti nelikaistaisella tiellä tullaan kieltämään hidas liikenne kokonaan, Viita-aho arvioi.

Reitti kulkee kahden kunnan lisäksi monen maanomistajan alueelta. Nyt kerätäänkin yleisöltä kysymyksiä ja palautteita 24. helmikuuta saakka.

– Mielipiteitä on tullut jo ennakkoon vastaan ja puolesta.

Valmista pyöräilybaanaa saanee odottaa vielä vuosia.

– Sitä ei pysty edes villisti veikkaamaan, milloin rakentaminen alkaisi. On ihan mahdoton sanoa, missä kohtaa tämä on tärkeysjärjestyksessä, kun rahoja jaetaan, sanoo Viita-aho.