Mikkelin Tuskun kaupunginosassa on avattu väkisin vuokra-asuntoyhtiö Mikalon asukkaiden lukollisia postilaatikoita. Paikallisten havaintojen perusteella laatikot on avattu väkisin ainakin kahteen eri otteeseen.
Mikalon toimitusjohtajan Tommi Kuvajan mukaan ilkivaltaa esiintyy ajoittain, mutta se kohdistuu harvoin postilaatikoihin. Valtaosassa Mikalon taloyhtiöitä ilkivaltaa ei esiinny.
Yleensä ilkivalta on ovien hajottamista, seinien töhrimistä ja hissin nappien ja peilien rikkomista.
– Esimerkiksi ulko-ovi saatetaan hajottaa, jos avaimet ovat unohtuneet sisälle.
Mikalo tekee tarpeen mukaan rikosilmoituksen ilkivallasta. Tekijät selviävät kuitenkin harvoin.
Kuvajan tietojen mukaan Tuskun postilaatikoista ei ole varastettu postia.
Postilaatikoihin kohdistuneesta ilkivallasta ei toistaiseksi ole tehty rikosilmoitusta Itä-Suomen poliisille.
Postin mukaan postilaatikoihin kohdistuva ilkivalta on melko harvinaista. Muualla Mikkelissä ei Postin tietojen mukaan ole tehty vastaavaa ilkivaltaa.
Jos epäilee, että postilokerosta on varastettu postia tai posti on tuhoutunut, Posti kehottaa kysymään esimerkiksi laskun lähettäjältä uutta laskua. Posti kannustaa myös tekemään tutkintapyynnön poliisille.