Vuokatin urheiluopiston ja Vuokatti Sport Resort Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Kosti Puurunen

Puurunen valikoitui tehtävään kovasta joukosta, itse hän pitää valintaa suurena kunniana.

Vuokatinvaaran metsävät itärinteet kuvattuna ilmasta.
Kuvituskuva Vuokatista. Kuva: Timo Valtteri Sihvonen / Yle
  • Sanna Kähkönen

Vuokatin urheiluopiston ja Vuokatti Sport Resort Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Kosti Puurunen.

Hän aloittaa tehtävässään maaliskuun 10. päivä. Puurunen on toiminut pitkään Pälkäneellä Sappee Resortin eri tehtävissä ja vastannut viime vuosina sen operatiivisesta toiminnasta sekä ollut keskeisessä roolissa keskuksen kaupallisen kehityksen vauhdittamisessa.

Vuokatti säätiön hallituksen puheenjohtaja Tony Kilposen kertoo tiedotteessa Puurusen valikoituneen tehtävään erittäin kovasta joukosta ennen kaikkea ympärivuotisen ja monipuolisen Vuokatin toimintaympäristöön liittyvän liiketoiminnan kokonaisjohtamiskokemuksen ja -näkemyksen perusteella.

Puurunen pitää valintaa suurena kunniana. Hänestä on merkittävää olla osa kotimaisen huippu-urheilun kivijalkaa Vuokatin urheiluopistoa sekä laadukkaiden matkailupalveluiden tuottajaa Vuokatti Sport Resort Oy:ta.

Vuokatin urheiluopisto käynnisti toimitusjohtajan hakuprosessin nykyisen toimitusjohtaja Mari Varjosen siirtyessä uusiin haasteisiin.

Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.