Savonlinnassa on syttynyt neljä tulipaloa kahden viikon aikana – poliisi tutkii

Poliisi epäilee, että myös viime vuonna Savonlinnassa sytytettiin rakennuksia palamaan tarkoituksella.

Savonlinnan keskustassa Kauppalinnan viereisessa varastorakennuksessa paloi pahvirullakko.
Savonlinnan keskustassa Kauppalinnan viereisessa varastorakennuksessa paloi pahvirullakko heinäkuussa 2024. Kuva: Saara-Miira Kokkonen / Yle
  • Enna Poutiainen

Etelä-Savon pelastuslaitos on sammuttanut kahden viikon aikana neljä tulipaloa Talvisalon alueella Savonlinnassa.

Päivystävän palomestari Antti Peltosen mukaan poliisi tutkii rikosten mahdollisuutta.

– Sattumalla on aika pieni sija siinä, että näin monta tulipaloa syttyisi, Peltonen sanoo.

Keskiviikkona Pihlajavedenkujalla kahden opiskelija-asuntolan välissä paloi roskakatos. Pelastuslaitos sai ilmoituksen asiasta hieman ennen kello kolmea.

Kuudenkymmenen neliön, eli Peltosen sanojen mukaan noin puolen omakotitalon, kokoinen rakennus tuhoitui palossa täysin. Palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja.

Kuun alussa kerrostalon varastotilassa syttyi tulipalo, jonka seurauksena asukkaita jouduttiin evakuoimaan talosta.

Poliisi epäilee myös marraskuun autiotalojen tulipaloja ja heinäkuun keskustan tulipaloja tahallaan sytytetyiksi.