Lahden seutu ylsi viiden kärkeen kuntarankingissa – yhteistyö korkeakoulujen ja yritysten välillä on iso vetovoimatekijä

Lahti petrasi sijoitustaan kolme pykälää joka toinen vuosi toteutettavassa EK:n kuntarankingissa.

Lähikuvassa on betonipylväs, jonka päässä on tanko. Tangossa on musta lippu.l.
Lahden seudun vetovoima on noususuunnassa. Arkistokuva. Kuva: Petri Niemi / Yle
  • Kalle Suomi

Lahden seutu on parantanut sijoitustaan Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n kuntaranking-listauksessa.

EK:n kahden vuoden välein toteuttama kuntaranking mittaa eri seutukuntien vetovoimaisuutta yritystoiminnan näkökulmasta. Lahden seutu nousi tuoreimmassa listauksessa sijalle viisi, kun kaksi vuotta sitten sijoitus oli kahdeksas.

Vertailussa hyödynnetään sekä yrityksille suunnattua kyselyä että aluekohtaisia kuntatalous- ja yrittäjyystilastoja. Yritysjohtajien arviot Lahden seudun elinkeinopolitiikasta ja yritysten kohtelusta ovat korkeampia kuin koko maassa keskimäärin.

– Tällä seudulla on erinomaisen hyvää yhteistyötä ja tekemisen meininkiä, ja se alkaa näkyä tuloksissa , sanoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.

Oppilaitosyhteistyö houkuttelee yrityksiä

Tiivis yhteistyö alueen korkeakoulujen, LUT-yliopiston ja LAB-ammattikorkeakoulun, sekä yritysten välillä on Vanhalan mukaan noussut tärkeäksi vetovoimatekijäksi. Yritysten ja työvoiman houkutteleminen alueelle on kuitenkin monen asian summa.

– Perusasioiden pitää olla kunnossa. Onko toimitiloja saatavissa, saadaanko työntekijöitä, millaiset kulkuyhteydet, tämän tyyppisiä asioita. Jos taas ajatellaan työntekijöiden saatavuutta muualta, niin pitää miettiä koko perheen asiaa, eli koulut, päiväkodit, onko puolisolle töitä ja niin edelleen. Myös sillä on iso merkitys, koetko olevasi paikkakunnalle tervetullut, Vanhala sanoo.

Kuntaranking-kyselyyn vastasi tammikuussa 2025 yhteensä 2 515 yritysjohtajaa eri puolilta Suomea.

Suomen vetovoimaisimmaksi yritystoiminta-alueeksi arvioitiin jälleen Seinäjoen seutu, ja Rauman seutu uusi kakkossijansa. Kolmanneksi nousi ensi kertaa Tampereen seutu. Lahden edellä neljäntenä oli Salon seutu.

Seuraa Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.