Uimahallin suunnittelu Pirkkalaan Tampereen rajan viereen etenee.
Pormestarit Marko Jarva (kok.) ja Kalervo Kummola (kok.) keskustelivat tällä viikolla asiasta ja sopivat jatkoaskelista.
– Esiselvitys tyydytti molempia osapuolia. Päätimme, että nyt edetään asiassa. Pirkkala otti vetovastuun, Jarva kertoo.
Kummola sanoo, että uimahalli rakennettaisiin lähelle tulevaa raitiotietä Pirkkalan puolelle.
– Alkuviikosta kävimme keskustelut Pirkkalan kunnanjohdon kanssa ja pallo on nyt heillä, Kummola sanoo.
Pirkkalan viranhaltijat valmistelevat yhteisen päätösesityksen sekä Pirkkalan että Tampereen päättäjille.
Jarva aikoo kertoa uimahalliin liittyvistä suunnitelmista valtuustolle maanantaina.
Alustava kustannusarvio noin 25 miljoonaa
Uimahalli tulisi käytännössä kiinni Pirkkalan ja Tampereen rajaan. Esiselvityksessä parhaaksi paikaksi uimahallille on arvioitu Pirkkalan Partola-keskuksen ja K-Citymarketin liikenneympyrän puolessavälissä oleva alue.
Suunnitellun uimahallin alustava kustannusarvio on 24–25 miljoonaa euroa. Sekä Pirkkala että Tampere osallistuvat kustannuksiin.
– Siitä lähdetään, että fifty-fifty. Rahoitusmallit ovat vielä auki, Jarva sanoo.
Kummola sanoo, että Tampere on alustavasti luvannut olla mukana uimahallin rakentamisessa.
Jarvan mukaan halli voisi olla samaa mittaluokkaa kuin Tampereen Tesoman uimahalli.
– Ei lähdetä tekemään mitään kylpylää, vaan kahdeksanratainen 25 metrin allas. Sitten siellä on myös kahluuallas, Jarva kertoo.
Tampereen uimahallit ovat olleet viime aikoina suosittuja. Kaikissa Tampereen neljässä uimahallissa sekä maauimalassa rikottiin kävijäennätykset viime vuonna.
Ennätykseen vaikuttivat erityisesti yli 65-vuotiaiden maksuttomien arkipäiväuintien kokeilu ja uudet kausirannekkeet. Molempia kokeiluja jatketaan toistaiseksi.
Tampere selvittää, voisiko uimahallit rakentaa myös Linnainmaalle ja Hiedanrantaan. Kummolan mukaan Pirkkalan uimahallin on tarkoitus valmistua ensimmäisenä.
Tampereella on uimahallit tällä hetkellä Kalevassa, Hervannassa, Pyynikillä ja Tesomalla. Kesällä myös maauimala on auki Tampereen uintikeskuksen yhteydessä Kalevassa.
Vierailimme Kalevassa tutustumassa hallin ruuhkiin huhtikuussa 2024: