Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin hallinto irtisanoi torstaina yli 300 työntekijää maan ydinaseista vastaavasta liittovaltion virastosta NNSA:sta.
Nyt hallinto haluaisi palkata osan heistä takaisin – mutta heitä ei saada kiinni, kertoo uutiskanava NBC.
NBC on nähnyt NNSA:n henkilöstölle lähetetyn sähköpostin aiheesta. Siinä kerrotaan, että joidenkin työntekijöiden irtisanominen on peruttu, mutta heihin ei ole keinoja saada yhteyttä. Irtisanotut työntekijät eivät esimerkiksi pääse enää työsähköposteihinsa.
Sähköpostissa NNSA:n työntekijöitä pyydetään välittämään viestiä irtisanottujen kollegojen henkilökohtaisiin sähköposteihin.
NNSA toimii Yhdysvaltain energiaministeriön alaisuudessa. Ministeriö ei kommentoinut asiaa NBC:lle.
NNSA:n keskeinen tehtävä on huolehtia Yhdysvaltain ydinaseiden turvallisuudesta. Uutiskanava CNN:n mukaan irtisanottujen joukossa on muun muassa ihmisiä, jotka valvovat ydinaseiden rakentamista, tekevät niille tarkastuksia ja kirjoittavat ohjesääntöjä aseita rakentaville urakoitsijoille.
Valtionhallinnon lähteet kertovat CNN:lle, että Trumpin hallinnon virkamiehet eivät irtisanomisia tehdessään tuntuneet ymmärtävän, että NNSA vastaa ydinaseista ja niiden turvallisuudesta.
Trumpin hallinto on vähentänyt valtavasti valtionhallinnon henkilökuntaa pika-aikataululla sen jälkeen, kun hän astui virkaan tammikuun lopussa. Hän on moittinut hallintoa paisuneeksi ja tehottomaksi.