Porissa tehtiin matkailuennätyksiä viime vuonna.
Erityisesti kansainvälisten matkailijoiden kiinnostus Poria kohtaan on kasvanut. Kansainvälisten matkailijoiden yöpymisvuorokausien määrä nousi rekisteröidyissä majoitusliikkeissä 30 prosenttia edellisestä vuodesta.
Kokonaisuudessaan Porissa yövyttiin viime vuonna 334 000 kertaa. Vuonna 2023 määrä oli yli 30 000 vuorokautta pienempi.
Ensimmäistä kertaa Porin yöpymistilastoinnin mittaushistoriassa Porissa oli kansainvälisiä rekisteröityjä yöpymisiä yli 30 000, kun yöpymisvuorokausia mitattiin 36 700.
Eurooppalaiset matkustavat nyt Poriin
Rekisteröityjen majoitusliikkeiden osuus kaikista yöpymisistä oli 74 prosenttia ja rekisteröimättömien (Airbnb ja Vrbo) 26 prosenttia. Yöpymisten määrässä ylitettiin koronapandemiaa edeltävä aika.
Eniten yöpymisiä kirjattiin Saksasta, Ruotsista, Puolasta, Tanskasta, Espanjasta, Ranskasta ja Latviasta.
– Olemme viime vuosina olleet mukana muun muassa useissa Saksaan suuntautuneissa kansainvälisissä yhteismarkkinointikampanjoissa sekä osallistuneet matkailun B2B-myyntitapahtumiin, joissa on tavattu Suomen länsirannikon tarjonnasta kiinnostuneita ostajia, sanoo matkailun asiantuntija Maria Rasmussen kaupungin tiedotteessa.
Matkailu on Porissa tärkeä tulonlähde.
– Matkailu on Porissa tärkeä toimiala ja merkittävä työllistäjä. Porin matkailun kokonaisvaikutukset vuonna 2023 olivat 140,52 miljoonaa euroa ja matkailun välitön työllisyys 481 henkilötyövuotta. Vuoden 2024 matkailutulotietoja odotetaan saatavaksi kesän aikana, kertoo matkailun asiantuntija Maria Rasmussen.