Olana Energy kaavailee 60 megawatin aurinkovoimalaa Ypäjälle

Yhtiö on jättänyt seudulliseen rakennusvalvontaan lupahakemukset Levän alueelle sijoittuvalle voimalalle.

Aurinkopaneeleita aurinkopuistossa. Solarigo Systems Oy:n aurinkopuisto Kalajoella Pohjois-Pohjanmaalla.
Paneelien harja olisi noin neljän metrin korkeudella. Kuvituskuva. Kuva: Ville Honkonen / Yle
  • Petri Lassheikki

Olana Energy oy kaavailee aurinkovoimalan rakentamista Ypäjälle. Yhtiö on jättänyt Forssan seudulliseen rakennusvalvontaan sijoittamis- ja rakentamislupahakemukset Levän alueelle sijoittuvalle voimalalle.

Noin sadan hehtaarin suuruinen alue sijaitsee pelloilla Ruokosuontien itäpuolella Lingontien varrella sekä Lehtolantiellä.

Voimalan huipputeho olisi noin 60 megawattia. Olana Energy oy:n hankekehityspäällikkö Esa Röppänen kertoo, että hankkeen rahoitus tulee eurooppalaiselta toimijalta.

Paneelikenttien lisäksi alueelle olisi tulossa noin 30 megawatin energiavarasto.

Rakennusvalvonnan kuulutuksen mukaan hankealueella ei ole voimassa olevaa yleis-, tai asemakaavaa. Maakuntakaavassa se ei sijaitse maakunnallisesti tai valtakunnallisesti merkittävillä maisema-alueilla.

Voimalasta uutisoi ensimmäisenä Forssan lehti.

Seuraa Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.