Ensi kesä on rovaniemeläisessä Karjalaisen perheessä erilainen. Kemijoen yli kulkeva Vanttauskosken patosilta suljetaan korjaamisen vuoksi neljäksi kuukaudeksi, ja se vaikuttaa perheen jokapäiväiseen elämään.
– Kahden kilometrin matka päiväkotiin, kouluun ja kauppaan kasvaa 44 kilometriin, kertoo kahden tyttären isä Mikko Karjalainen.
Pahimmillaan se voisi tarkoittaa sitä, että liikkeelle lähdettäisiin viideltä aamulla. Nyt vanhemmat miettivät ratkaisuksi väliaikaisen asunnon hankkimista kylältä.
Karjalainen pitää sillan korjaamista hyvänä asiana, muttei voi ymmärtää huonoa tiedottamista asiasta.
– Mitään virallista informaatiota ei ole vieläkään tullut, muuta kuin erikseen kysymällä ely-keskuksesta.
Sieltä hän kuuli, että eri vaihtoehtoja oli punnittu ja päädytty sitten korjaamaan koko silta kerralla sulkemalla liikenne kesäkuun alusta syyskuun loppuun.
– Lyhyempi sulkuaika tai sitten toinen kaista auki, niin asiassa ei olisi ongelmaa, Karjalainen pohtii.
Esimerkiksi paikallisessa päiväkodissa sulku vaikuttaa tämän hetken tietojen mukaan kahteen asiakasperheeseen ja yhteen päiväkodin työntekijään. Yläkemijoen päiväkoti joutuu tämän vuoksi pidentämään aukioloaikaansa, kertoo varhaiskasvatusyksikön johtaja Harri Vetri.
Onko ratkaisu lossi vai venekyyti?
Tieto sillan korjauksesta oli aluksi huhupuhetta. Sitten Lapin Kansa kertoi sillan sulkemisesta ja haastatteli paikallista kauppiasta Mika Kuuselaa. Hänen perheensä yrityksessä käy asiakkaita kolmen kunnan alueelta.
Kun silta suljetaan, ja asiakasvirrat kääntyvät muualle, se tarkoittaa Kuuselan arvion mukaan jopa satojen tuhansien eurojen lovea myyntiin.
Muitakin ongelmia on.
– Kaikilla ei ole autoa. Tämä hankaloittaa kuljetuspalveluita. Meille tulee paljon kustannuksia kun lähdetään kiertämään neljäkymmentä kilometriä joen toiselle puolelle.
Yksi hyvin mahdollinen ratkaisu on joen ylittäminen veneellä.
– Näin varmaan tulee paljon tapahtumaan. Rantaanhan pääsee molemmilta puolin jokea.
Tämän vuoksi yksi ratkaisu voi olla myös väliaikainen lossi. Kuusela kertoo puhuneensa tästä kansanedustaja Heikki Autton (kok.) kanssa. Autto kertoo, että hän on ollut näiden keskusteluiden jälkeen yhteydessä Lapin elyn ylijohtajaan Jaakko Ylinampaan erilaisista vaihtoehdoista, miten liikenne saataisiin sujumaan sillan sulun aikana.
Kalayrityksen kulut nousevat
Vanttauskosken voimalaitoksen kupeessa toimii Napapiirin kala, joka käyttää siltaa jatkuvasti useisiin erilaisiin kuljetuksiin.
– Yrityksen toiminta vaikeutuu huomattavasti. Toimitusajat pidentyvät ja kulut kasvavat, kertoo Napapiirin kalan toimitusjohtaja Yrjö Lankinen.
Lankinen ymmärtää, että sillan remontointi on tarpeellinen, mutta tieto suunnitelmista olisi pitänyt saada aiemmin eikä julkisuudesta.
Väliaikainen silta ei ole realistinen
Sillan korjaus on ely-keskuksen hanke. Projektipäällikkö Hannu Heikkilän mukaan korjaamisessa pohdittiin kahta vaihtoehtoa. Joko silta korjataan kerralla, jolloin työ hoituu yhden vuoden aikana, tai silta korjataan ajokaista kerrallaan, jolloin urakka jakautuu kahdelle vuodelle.
Sillan kapeuden ja siinä olevan mutkan vuoksi ely päätyi yksivuotiseen vaihtoehtoon, jossa silta suljetaan korjauksen ajaksi kokonaan liikenteeltä.
– Suunnitteluvaiheessa kartoitettiin kaikki mahdolliset vaihtoehdot. Kaksivuotisessa vaihtoehdossa emme olisi saaneet haluamaamme laatua. Ongelmaksi olisi muodostunut tekninen toteutus, Heikkilä kertoo.
Heikkilän mukaan yleensä korjaushankkeissa pyritään järjestämään liikenteelle kiertotie, mutta Vanttauskoskella se olisi edellyttänyt erittäin pitkän väliaikaisen sillan toteuttamista, mikä ei ole realistista.
Ely-keskus on Heikkilän mukaan tietoinen siitä, että paikallisille tulee sillan täyssulusta eniten haittaa, mutta näin kokonaishaitta jää vähäisemmäksi.
Elyn mukaan sillan kapeus ja siinä oleva mutka vaarantaisivat työturvallisuuden ja myös liikenneturvallisuuden, jos silta korjattaisiin yksi kaista kerrallaan. Lisäksi ely on huomanut laatuongelmia korjauksissa, joissa työ on tehty kaista kerrallaan.
– Vanttauskosken voimalaitoksen kohdalla sillan kansirakenteeseen, vesieristykseen, päällysteisiin ja liikuntasaumoihin ei näin tule työsaumoja, Heikkilä kertoo.
Pelastuslaitokseenkaan ei oltu yhteydessä
Sillan korjaamisen suunnitteluvaiheessa on ollut mukana yhdeksän elyn virkahenkilöä, yksi edustaja voimalaitosyhtiö Kemijoki oy:stä sekä neljä Rovaniemen kaupungin virkahenkilöä.
Mitään sidosryhmiä ei ollut ollut suunnittelussa mukana, vaikka sillan sulkeminen vaikuttaa laajalti esimerkiksi julkisiin palveluihin.
Lapin pelastusjohtaja Markus Aarto sanoo, että häneen tai keneenkään muuhun pelastuslaitoksella ei ole oltu yhteydessä. Vanttauskosken vpk:n asema sijaitsee kaupan vieressä joen pohjoispuolella.
– Pelastustoimella ei oikeastaan ole mahdollista järjestää toimintaa muulla tavoin, kuin että paikalliset pelastusyksiköt kiertävät tuon 40 kilometriä. Rovaniemeltä tulevat pelastus- ja ensihoitoyksiköt tietysti voivat käyttää Jokelantietä, mutta viive on joka tapauksessa merkittävä.
Ikäihmisten kotipalvelulla on Vanttauskoskella päivittäin noin 30 kotikäyntiä. Lapin hyvinvointialueen on saatava kotipalveluun lisää työntekijöitä, koska ajomatkat pitenevät.
– Asiakkaille järjestetään tarvittavat palvelut. Resurssitarve tarkentuu lähempänä kesää, palvelupäällikkö Anneli Ylitalo kertoo.
Lapin ely-keskuksen ylijohtaja Jaakko Ylinampa sanoo, että tien ja sillan parannushankkeissa on aina haittaa tienkäyttäjille, eikä korjaamispäätöksistä voi kukaan valittaa.
– Ei niitä korjaamattakaan voi jättää.