Vaarallisena pidetty Uudenkaupungin ja Laitilan välinen tie 43 aiotaan valaista koko matkalta. Tiellä on tällä hetkellä kilometrien verran valaisemattomia osuuksia.
Kantatiellä 43 on tapahtunut useita vaaratilanteita ja nuoren pyöräilijän kuolemaan johtanut onnettomuus runsaat kaksi vuotta sitten.
Tien valaistuksesta on neuvoteltu aiemmin kuntien ja Varsinais-Suomen ely-keskuksen kesken, mutta neuvottelut ovat aiemmilla kerroilla kaatuneet rahoitukseen. Pimeiden tieosuuksien valaiseminen on Uudenkaupungin teknisen johtajan Jari Nikkarin mukaan pitkään toivottu parannus.
– Olen saanut yhteydenottoja, että siellä on sattunut taas läheltä piti -tilanteita. Tie on mutkainen, ja siellä kulkee aika paljon edelleen raskasta liikennettä. Kyllä tämä parantaa tien turvallisuutta varsinkin pimeinä aikoina.
Valaistuksen hintalappu 280 000 euroa
Myös ely-keskus pitää tien turvallisuuden parantamista tärkeänä ja on sitoutunut rahoittamaan hankkeesta puolet. Hankkeen kustannusarvio on 280 000 euroa.
Sopimuksen mukaan Laitila ja Uusikaupunki vastaavat puoliksi lopuista kustannuksista, eli kustannukset ovat 70 000 euroa per kunta. Suunnitelmana on, että hanke käynnistyisi tänä vuonna ja valmistuisi ensi vuoden huhtikuuhun mennessä.
Hankkeen toteutuminen vaatii vielä molemmissa kunnissa päättäjien hyväksynnän.
Kantatie 43:n turvallisuutta on parannettu aiemmin laskemalla nopeusrajoitusta 80 kilometriin tunnissa. Turvallisuussyistä tielle rakennettiin myös tärinäraidat, jotka on Nikkarin mukaan sittemmin poistettu.
– Tärinäraidat olivat tien keskellä ja reunassa, jolloin piennar jäi niin kapeaksi, että pyöräilijät ja jalankulkijat joutuivat kulkemaan käytännössä ajoradan puolella, hän selittää.
Tien turvallisuutta parantaisi erillisen kevyen liikenteen väylän rakentaminen. Tästä on tehty tiesuunnitelma, mutta hankkeen toteutuminen on rahoitussyistä epävarmaa.