CNN: Israelin mukaan väärän ruumiin palauttaminen oli Hamasilta aseleporikkomus

Hamasin jäsenet kantavat kuolleen panttivangin arkkua.
Hamas luovuttamassa neljän israelilaisen panttivangin ruumiita Punaiselle Ristille Khan Yunisissa Gazan eteläosassa 20. helmikuuta. Kuva: Omar al-Qattaa / AFP
  • STT

Israelin mukaan väärän ruumiin luovuttaminen Israelille oli äärijärjestö Hamasilta aseleporikkomus, kertoo yhdysvaltalaiskanava CNN.

Israelin armeijan lausunnon mukaan Hamasin on luovutettava sille luvatun henkilön eli kahden surmatun pienen pojan äidin ruumis osapuolten välisen sopimuksen mukaisesti.

Israelin ja Hamasin välistä vankeinvaihtoa valvova Yhdysvaltain erityislähettiläs Adam Boehler toisti Israelin lausunnon sisällön CNN:lle ja vaati naisen ruumiin välitöntä luovuttamista.

Boehlerin mukaan Hamasin on palautettava sovitusti myös neljän Yhdysvaltain kansalaisen ruumiit sekä elossa olevan yhden panttivangin. Jos Hamas ei tätä tee, odottaa sitä Boehlerin mukaan täydellinen tuhoaminen.