Rauhalahden kesäteatterissa Kuopiossa nähdään ensi kesänä paikallisradioaiheinen revyy Riemuradio. Se kertoo tapahtumarikkaasta päivästä yläsavolaisella paikallisradioasemalla.
Teatterin tiedotteessa kerrotaan, että käsikirjoitusryhmään kuuluu viihteen tekijöitä muun muassa Putouksesta, Itse Valtiaista ja Sunnuntailounaasta.
Ohjaaja, koreografi ja käsikirjoituksen kokoaja on Markku Nenonen, joka on ollut mukana luomassa menestysmusikaaleja 20 vuoden ajan.
Rooleissa nähdään muun muassa radioaseman päätoimittajana Esko Eerikäinen sekä Ilona Chevakova, Saara Lehtonen, Gary Revell Jr, Mikko Paananen, Kati Rissanen ja Ismo Apell.
Näytelmää esitetään kesäkuun lopulta elokuulle.