Israelin ja Hamasin välisen aseleposopimuksen mukaan Hamasin oli määrä vapauttaa kuusi panttivankiaan ja Israelin 620 henkilöä sen vankilassa olevista palestiinalaista.
Hamas on toteuttanut osansa sopimuksesta, mutta Israel ei.
Uutistoimistojen mukaan Israel lykkää vapauttamista, mutta syytä ei ole kerrottu. Uutistoimisto AP arvelee, että Israelin turvallisuudesta vastaavat johtajat keskustelevat vielä vapauttamisesta, joka olisi aselevon toistaiseksi suurin.
Hamasin mukaan Israel rikkoo räikeästi aseleposopimusta.
Uutiskanava al-Jazeera kertoo Hamas-lähteisiin viitaten, että Israelin vankilahenkilökunta on kohdellut viime aikoina palestiinalaisvankeja erityisen huonosti. Asiaa ei voida varmistaa puolueettomista lähteistä.
AP, AFP