Useat Kainuun kunnat osoittavat tänään maanantaina tukeaan Ukrainalle, kun Venäjän täysimittaisen hyökkäyssodan aloittamisesta Ukrainaan on kulunut tasan kolme vuotta.
Esimerkiksi Kuhmon kaupunki nostaa Ukrainan lipun kaupungintalon salkoon osoittaakseen tukensa Ukrainan kansalle. Myös Paltamossa, Puolangalla ja Suomussalmella liputetaan Ukrainan lipulla.
Kajaanissa kaupungintalon aulassa liputetaan Ukrainan pienempikokoisella lipulla aiemman vuoden tapaan. Hyrynsalmen kunnalla ei ole Ukrainan lippua, mutta kunnantaloa voidaan koristella teeman mukaisesti kuten tehtiin myös viime vuonna.
Sotkamossa Hiukan elämysvalot palavat sinisen ja keltaisen värisinä Ukrainan tukemiseksi. Lisäksi paikallinen Lions Club laittaa torille kynttilävuoren, johon jokainen voi halutessaan tuoda oman kynttilän.
Venäjä iski aamulla 24. helmikuuta 2022 ilmasta ukrainalaisiin kaupunkeihin ja hyökkäsi maajoukoilla useista suunnista rajan yli. Yritys valloittaa pääkaupunki Kiova kuitenkin epäonnistui.
Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.
Lisätty 24.2.2025 klo 8.50: Juttuun lisätty tiedot Kajaanin kaupungin tavasta osoittaa tukea Ukrainalle sodan vuosipäivänä.