Saksan vaalit voittaneen kristillisdemokraattisen CDU-puolueen johtaja Friedrich Merz aikoo aloittaa neuvottelut mahdollisen hallituksen muodostamisesta lähipäivinä.
Merz kertoi asiasta maanantaina lehdistötilaisuudessa Berliinissä. Hän totesi, että neuvottelujen odotetaan kestävän useita viikkoja.
Merzin mukaan CDU:n tavoitteena on muodostaa hallituskoalitio yhdessä sosiaalidemokraattisen SPD-puolueen kanssa.
Yhteistyö SPD:n kanssa on käytännössä CDU:n ainoa vaihtoehto enemmistön saamiseksi, sillä Merz on sulkenut pois yhteistyön vaaleissa toiseksi tulleen, osin äärioikeistolaisen Vaihtoehto Saksalle (AfD) -puolueen kanssa.
CDU:n ja SPD:n johtat tapaavat myöhemmin maanantaina, Merz kertoi. Hänen mukaansa puolueilla on kolme keskeistä keskustelunaihetta: ulko- ja turvallisuuspolitiikka, maahanmuutto ja talous.
Toinen SPD:n puheenjohtajista, Lars Klingbeil sanoi aiemmin maanantaina, ettei puolueen yhteistyö CDU:n kanssa ole itsestäänselvyys. Klingbeilin mukaan vasta mahdollisten neuvottelujen kulku osoittaa, voisiko hallituksen muodostaminen yhdessä olla mahdollista.
Lähteet: AFP, Reuters