Kainuussa on epätasapaino naisten ja miesten määrässä. Vuonna 2024 miehiä oli Kainuussa yli tuhat enemmän kuin naisia. Miesten enemmyys korostuu nuorissa ikäluokissa erityisesti 20–24-vuotiaissa (Kainuun liitto).
30 prosenttia 20–24-vuotiaista naisista lähtee Kainuusta vuosittain muun muassa opiskelumahdollisuuksien takia.
Etsimme sukupuolten eriytymistä käsittelevään juttuun haastateltavia, jotka ovat valmiita kertomaan kokemuksiaan kumppanin etsimisestä paikkakunnalla, jossa naisia on huomattavasti vähemmän kuin miehiä.
Voit kertoa meille kokemuksistasi perjantaihin 28.2. klo 12 mennessä. Lomakkeen kautta voit myös kertoa, mikäli sinua voisi haastatella aiheesta pidemmin.
Jätäthän nimesi ja yhteystietosi lomakkeelle, koska emme voi hyödyntää tietoja, joiden lähettäjää emme tiedä. Tietoja käytetään vain journalististen sisältöjen tekemiseen ja niitä käsittelevät vain näiden sisältöjen tekijät. Tietoja ei luovuteta ulkopuolisille.