Suomen riistakeskus on myöntänyt Luumäelle kolme poikkeuslupaa koirasusien poistamiseksi.
Luvat ovat voimassa maaliskuun loppuun asti.
Lupien myöntämisen taustalla ovat ulosteista otetut DNA-näytteet, joiden avulla on varmistettu, että Luumäellä on liikkunut nimenomaan koirasusia.
Koirasusi on suden ja koiran risteymä. Sen kaatamiseksi tarvitaan suden tappamiseen tarkoitettu poikkeuslupa, vaikka kyse on kahdesta eri lajista.
– Mielipiteitä on monia, mutta uskoisin, että suurin osa ihmisistä ymmärtää, etteivät poikkeavat yksilöt kuulu suomalaiseen luontoon. Etenkään sellaiset, joilla ei ole lainkaan ihmisarkuutta, muistuttaa Kaakkois-Suomen alueellisen riistaneuvoston puheenjohtaja Ilkka Tiainen.
Oikea määrä lupia
Ilkka Tiaisen mielestä kolme poikkeuslupaa kuulostaa oikealta määrältä. Koirasudet ehtivät tulla Luumäellä toistuvasti pihapiireihin ja koululaisten kulkureiteille.
Tiaisella ei ole tarkkaa tietoa koirasusien kokonaismäärästä tai tarkasta sijainnista.
Luumäen riistanhoitoyhdistys ei halua kommentoida lupien määrää tai sitä, missä vaiheessa tai miten se koirasusia metsästää.
Mestästys tapahtuu joka tapauksessa rajatuilla alueilla, ja luvat on yleensä rajattu melko suppealle alueelle.
– Koirasusien poistaminen on hankalaa. Sudelle ei ole matka eikä mikään kulkea vaikkapa 30 kilometriä, sanoo Kaakkois-Suomen alueellisen riistaneuvoston puheenjohtaja Ilkka Tiainen.
Luonnonvarakeskus kertoi aiemmin tehostavansa suden DNA-ulostenäytteiden keräystä Kaakkois-Suomessa. Metsästäjäliitto on maksanut suden ja koirasuden ulostenäytteestä palkkion.
Poikkeuslupia on myönnetty aiemmin myös Jousetsenoon, Miehikkälään ja Haminaan. Myös näillä alueilla on tehty DNA-näytteen avulla varmistus, että kyseessä ovat koirasudet.
Havainnoista kannattaa ilmoittaa
Luumäellä asuvien kannattaa ilmoittaa susihavaintonsa paikalliselle riistanhoitoyhdistykselle.
– Jokainen suurpetohavainto on tärkeä. Niistä kannattaa ilmoittaa erityisesti, kun ne tulevat pihapiiriin.
Kaakkois-Suomen lisäksi koirasusia löytyy eri puolilta Suomea – jopa Närpiöstä saakka.
– Ne käyttäytyvät poikkeavasti, ja aiheuttavat huolta ja vaaraa.
Koirasudet on määritelty haitalliseksi vieraslajiksi. Jotta eläimen voi luokitella koirasudeksi, pitää risteymän näkyä eläimen neljän sukupolven ajalta.