Riihimäen Teatterissa nähdään opettajista kertova musikaali, joka kerää yhteen paikkakunnalta ponnistaneita viihteen­tekijöitä

Musikaalin on käsikirjoit­tanut Niina Lahtinen. Hän on haastatellut tarinaa varten riihimäkeläisiä opettajia.

Seinälle on heijastettu Opehuone- musikaalin juliste ja sen edessä seisoo teatterinjohtaja.
Opehuone on Riihimäen Teatterin taiteellisen johtajan Olka Horilan unelmien täyttymys. Hän on pitkään haaveillut esityksestä, jossa olisi mukana Riihimäeltä koko kansan tietoisuuteen ponnistaneita tähtiä. Kuva: Miki Wallenius / Yle
  • Emilia Korpela
  • Miki Wallenius

Ensi syksynä Riihimäen Teatterissa nähdään komediamusikaali koulumaailmasta.

Tarinassa kerrotaan musiikinopettajasta, joka tulee kouluun tekemään äitiysloman sijaisuutta, mutta toivoo saavansa viran kaupungista.

Opehuone-esitys toteuttaa Riihimäen Teatterin taiteellisen johtajan Olka Horilan pitkäaikaisen haaveen saada paikalliset tunnetut viihteentekijät tuottamassa yhteistä esitystä.

Musikaali on Niina Lahtisen käsikirjoittama, Katja Lapin säveltämä sekä Jukka Kurosen ohjaama. Estradilla nähdään Lahtisen lisäksi näyttelijät Ernest Lawson, Krisse Salminen ja Christoffer Strandberg. Neljä esiintyjää tuo lavalle yli 40 roolia.

– Vauhti tulee olemaan kova, peruukit tulevat lentämään, kuvailee Lahtinen.

Nainen pukeutuneena vaaleaan bleiseriin puhuu sinisen esiripun edessä.
Nina Lahtinen kuvailee koulumaailmaa loputtomaksi komedian lähteeksi. Koulussa kohtaavat monenlaiset ihmiset erilaisissa rooleissa. Koulun toiminnassa on mukana erilaisia opettajia ja oppilaita, mutta myös virkamiehiä ja vanhempia. Kuva: Miki Wallenius / Yle

Myös käsikirjoituksella on vankka paikallinen pohja. Lahtisen mukaan käsikirjoitus pohjautuu riihimäkeläisten opettajien kokemuksiin työstään.

– Opettajilla on ollut merkitystä siinä, mitä olen saanut aikaiseksi elämässäni. Olen myös itse työskennellyt opettajana. Tunnen paljon erilaisia opettajia, ja siitä inspiroiduimme. Tämä on minun kunnianosoitukseni opettajakunnalle, joka tekee mielestäni maailman tärkeintä työtä.

Opehuoneen ensi-ilta nähdään lokakuun 2. päivänä. Lipunmyynti alkaa perjantaina.