Aiemmin Allegro-nimellä tunnetut junat aloittavat liikennöinnin VR:n kaukoliikenteen reiteillä Helsingistä Turkuun ja Ouluun. Junien nimi on jatkossa Pendolino Plus. Kalusto aloittaa liikennöinnin tämän vuoden lopulla, VR kertoo.
VR keskeytti Allegro-junien liikennöinnin Helsingin ja Pietarin välillä maaliskuussa 2022 sen jälkeen, kun Venäjä oli aloittanut täysimittaisen hyökkäyssodan Ukrainassa.
Junat ovat olleet varikolla käyttämättä kolmisen vuotta, ja jo koronapandemian aikaan niiden käyttö oli vähäistä. VR:n kaukoliikennejohtaja Piia Tyynilä sanoo Ylelle, että junat ovat hyvässä kunnossa.
– Toki kun ne ovat pari vuotta tuossa seisseet, niin liikennekelpoisuuden eteen tehdään tarkastuksia. Mutta itse kalusto on kyllä ihan hyvässä kunnossa.
Aiemmin Helsingin ja Pietarin välisessä liikenteessä olleita junia on yhteensä neljä.
Junissa uusi matkustusluokka
Lippujen hinnat tulevat Tyynilän mukaan määräytymään edullisimmassa eli Eko-luokassa samalla tavalla kuin Pendolinoissa nytkin.
Lähtöhinnat ovat siis samoja kuin muissakin junissa. Kaupankäynnin alettua lippujen hinnat määräytyvät dynaamisesti kysynnän mukaan, eli suosituille vuoroille lähellä matkustusaikaa ostetut liput ovat kalliimpia kuin hyvissä ajoin hankitut liput ruuhka-aikojen ulkopuolelle.
Pendolino Plus -juniin tulee kuitenkin uusi Ekstra Plus -luokka, jossa hinnat ovat korkeampia kuin nykyisessä Ekstra-luokassa. Ekstra Plus -luokassa on mahdollista esimerkiksi tilata ennakkoon ateria omalle istuinpaikalle, ja siellä on enemmän junahenkilökuntaa.
Pendolino Plus -junat kulkevat pääkaupungista Ouluun ja Turkuun, mutta Itä-Suomeen niillä ei pääse. Tyynilä perustelee ratkaisua sillä, että Oulun ja Turun reiteillä on paljon liikematkustajia.
– Näissä junissa matkustusmukavuus pääsee oikeuksiinsa pitkillä matkoilla, ja liikematkustajat yleisesti arvostavat sitä paljon. Sen takia haluamme lähteä näillä reiteillä liikkeelle.
Allegro-junat siirtyivät kokonaan VR:n omistukseen vuonna 2023. Aiemmin ne olivat VR:n ja Venäjän rautateiden yhteisyrityksen omistuksessa. Samalla VR ilmoitti, että ne aiotaan ottaa käyttöön kotimaan kaukoliikenteessä.