Talvilomaviikko ja koko talvi ovat olleet haastavia laskettelukeskuksille Etelä-Pohjanmaalla

Vaikka rinteet ovat hyvässä kunnossa, plussakeli saa ihmiset jäämään kotiin. Talvilomaviikkojen pitäisi olla parasta aikaa keskusten taloudelle.

Joupiskalla oli vipinää hiihtolomaviikon perjantaina. Video: Pasi Takkunen / Yle
  • Tuomo Mäenpää

Talvilomalle osunut plussakeli ei ole ollut Etelä-Pohjanmaan laskettelukeskuksille paras mahdollinen.

Vaikka rinteet ovat hyvässä kunnossa, vallitseva sää saa ihmiset jäämään kotiin.

Ylipäätään koko talvi on ollut haastava alalle.

Lapualla Simpsiön rinnehiihtokeskukselle talvi on ollut ensimmäinen suurten satsausten jälkeen.

Toimitusjohtaja Mika Andersson myöntää, että kelit ovat syöneet menestystä.

– Ei käy kiistäminen, että talvi on ollut erittäin haastava. Toivotaan, että saadaan kautta venytettyä pääsiäiseen. Jos ei, niin sitten toivotaan taas ensi talvesta parempaa, Andersson pohtii.

Monen muun keskuksen tapaan Simpsiötäkin on kehitetty ympärivuotiseksi. Muun muassa alamäkipyöräily tuo asiakkaita myös kesäisin.

– Talvella se tili kuitenkin yhä tehdään. Niin on ainakin vielä, kun ihmiset eivät ole tottuneet siihen, että laskettelukeskuksissa on toimintaa ympäri vuoden. Nämä pari hiihtolomaviikkoa ovat vuoden tärkeimmät.

”Rinteet mukavassa kunnossa”

Seinäjoen Joupiskalta kerrotaan, että laskijoita on ollut lomaviikolla ihan hyvin.

– Hiihtokoulussa on jopa ruuhkaa. Kaikki rinteet ovat mukavassa kunnossa, yrittäjä Jari Särkipaju kehaisee.

Kauhajoen Sotkanrinteillä ja Jalasjärven Kiuaskalliolla asiakkaita on ollut kohtuullisesti varsin keväisestä säästä huolimatta.

– Säät eivät ole suosiollisia hiihtolomalaisia ajatellen. Rinteet ovat silti suhteellisen hyvässä kunnossa, Sotkanrinteen rinnepäällikkö Jari Ranta kuvaa.

– Toistaiseksi tykkilumi on kestänyt rinteessä lähes sulamattomana ja hiihtolomalaiset ovat laskettelemaan löytäneet melko hyvin, Salla Kurikka Kiuaskalliolta kertoo.

Kevään kouluryhmiin varaudutaan

Soinissa Ski Vuorenmaalla kävijöitä on ollut yrittäjä Tino Piipposen mukaan vähemmän aikaisempiin vuosiin verrattuna juuri huonon kelin takia.

Myös Vimpelissä Lakiksella ja Teuvan Snowpark Parralla talviolomalaisia on ollut normaalia vähemmän.

– Sateiset päivät eivät luonnollisesti ole niitä, jolloin valitaan tulla laskettelemaan, joten alkuviikon kävijämäärät ovat olleet tavallista pienempiä, Parran toimintavastaava Anna Satokunnas kertoo.

Parralla tehdään aina suuret määrät tykkilunta, jolla varmistetaan, että kalenteriin varatut loppuunmyydyt kouluryhmäviikot toteutuvat.

– Niitä jatkuu vielä lähes maaliskuun loppuun. Meillä on rinteissä ja pulkkamäessä paksu lumipatja, joka toimii kuin pakastin jäähdyttäen altapäin.

Laskettelukeskuksissa toivotaan viikonlopulle aurinkoista pakkassäätä. Se voisi pelastaa Lakiksenkin talvilomasesonkia.

– Laskettelua harrastavat kyllä käyvät, oli keli mikä hyvänsä. Ehkä satunnaiset laskettelijat odottavat parempaa keliä. Koko talvihan on ollut haastava alalle, toimitusjohtaja Jouni Niemelä summaa.