Kemin uuden poliisitalon suunnittelu jatkuu, vaikka rahoitusta ei ole, kertoo ylitarkastaja Niina Hurri Poliisihallituksesta.
Uudelle poliisitalolle oli ensin kaavailtu tonttia Kemin eteläpuolella sijaitsevalta Kemintullin alueelta.
Niina Hurrin mukaan valtionhallinnon taloustilanteen vuoksi hanketta on arvioitu uudestaan ja verrattu myös muihin käynnissä oleviin poliisitalohankkeisiin.
– Poliisitalon tarvitsema rakennusmassa on aiempaa suunnitelmaa pienempi, joten emme tarvitse niin suurta tonttia kuin Kemintullissa on tarjolla, Hurri kertoo.
Hänen mukaansa Poliisihallitus on jo katsonut Kemistä useita pienempiä tontteja. Kemin kaupunki tutkii kaavamuutoksessaan sitä, olisiko poliisitalo mahdollista rakentaa esimerkiksi Pajarinrantaan entisen Sauvosaaren koulun tyhjäksi jättämälle tontille, joka sijaitsee lähellä Kemin keskustaa.
– Kaikki on auki vielä. Mahdolliseen rakentamisajankohtaan ei osaa kukaan vastata. Se riippuu valtiontalouden tilasta, Hurri painottaa.
Hän kertoo, että Suomessa on useita poliisitalohankkeita odottamassa valtiontalouden kohentumista.
Esimerkiksi Rovaniemen poliisitalolle on kaava, muttei rahoitusta. Torniossa poliisin toimitilat rakennetaan tullitalon yhteyteen.
Rahoituspäätöstä Tornion tullista ei ole vielä tehty. Näillä näkymin rahoitusta käsitellään raha-asiainvaliokunnassa huhtikuun lopulla.