Poromies Nils-Matti Vasara ajaa heinälasti kelkkansa perässä porotokan luo tunturiin useasti päivässä. Avotunturin laidun on jäätynyt niin, etteivät porot pysty kaivamaan ruokaa.
Käsivarressa paimentava Vasaran tokkakunta on joutunut ruokkimaan porojaan jo ensilumesta lähtien. Kotitalon pihaan tuodaan joka toinen viikko rekkalastillinen heinää, ja lisäksi poroille annetaan rehua lisäravinnoksi.
Ruokkimiskulut voivat nousta vuodessa jopa 150 000 euroon. Näin oli myös viime vuonna, mutta nyt tilanne on pahempi.
– Ajan tässä vielä 80 kilometriä tokan ympäri, ajan takaisin kotiin ja ruokin iltapäivällä ja illalla vielä uudelleen, kuvailee Vasara.
Vasara painottaa, että jos poroja ei ruoki, ne kuolevat nälkään.
Toistuvat suojasäät ovat aiheuttaneet ongelmia ympäri saamelaisaluetta. Poromies ja saamelaispoliitikko Asko Länsman Kaldoaivin paliskunnasta kertoo, että tunturit ovat paksun jään alla.
– Jäätä on paikoin jopa kymmenen senttiä. Onneksi pohjoispuolella on vähän pälviä, mutta se ei riitä. En ole nähnyt näin huonoa laidunvuotta oman poronhoitourani aikana.
Saamelaispaliskunnat-yhdistys turvautuu ministeriöön
Saamelaispaliskunnat-yhdistys vetoaa maa- ja metsätalousministeriöön talven poikkeuksellisten lumi- ja luonnonolosuhteiden selvittämiseksi. Selvitys on edellytys sille, että paliskunnille voidaan maksaa korvauksia poikkeuksellisten luonnonolosuhteiden aiheuttamasta hätätilanteesta.
Tilanne on huono laitumien jäätymisen ja homehtumisen sekä lumen jääkerrosten vuoksi, kerrotaan Saamelaispaliskunnat-yhdistyksen ministeriölle lähettämässä tiedonannossa.
– Olosuhteet ovat aiheuttaneet porojen laaja-alaista vaeltamista, hätä- ja lisäruokinnan tarvetta, ja se tulee johtamaan porojen menehtymiseen.
Paliskunnat katsovat, että ministeriön tulee julistaa hätätila, kuten vastaava ministeriö on julistanut Norjassa.
Ruotsissakaan ei ole nähty näin huonoa tilannetta moneen vuoteen. Se näkyy hätäkorvausten hakumäärissä.
– Sille ei ole kuin yksi selitys ja se on ilmastonmuutos, sanoi Ruotsin saamelaiskäräjien porotalouslautakunnan puheenjohtaja Jan Rannerud helmikuun lopussa SVT Sápmille.
Paliskuntain yhdistys: Tunturialueen laitumilla hätätilanne
Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Ollila on myös huolissaan tunturialueiden laidunten tilanteesta. Metsäisillä laidunmailla tilanne on parempi. Laidunkriisi koskettaa tällä hetkellä nimenomaan avoimia tunturialueita, kertoo Ollila.
– Käsivarren pohjoisalueilla voi jo puhua hätätilanteesta. Siellä on jo niin pitkään eletty poikkeusoloissa, eikä tämä kevät enää ehdi sitä korjaamaan, kertoo Ollila.
Ollila ei ole koskaan nähnyt tällaista tilannetta, jossa säät vaihtelevat paljon lyhyen ajan sisällä.
– Enää ei uskalla sanoa mitään, sillä on ollut kummallinen talvi. On pelottavaa kommentoida asiaa, kun vanhat tiedot eivät enää pidä paikkaansa.
Ministeriö seuraa tilannetta
Ministeriön kansliapäällikön Pekka Pesosen kertoo Ylelle, että tähän mennessä ministeriö ei ole nähnyt tarvetta erilliselle olosuhdeselvitykselle.
– Laadimme sellaisen, jos poronhoitolain mukaisia välittömiä, laajoja, ja ennakoimattomia tuhoja havaitaan ja tarvitaan tietoa tuhojen syystä.
Pesonen kertoo ministeriön seuraavan, miten tilanne kehittyy. Poronhoitoalueen sää- ja lumiolosuhteita seurataan läpi talven Luonnonvarakeskuksen ja Ilmatieteen laitoksen datan pohjalta.
Poronhoitaja Asko Länsman on pettynyt siihen, miten porovahinkolaki Suomessa toimii.
– Poroja pitäisi kuolla tuhottomasti, ennen kuin hyödyttää mitään ilmoittaa. Tuholaki pitäisi järjestää samoin kuin Norjassa ja Ruotsissa, jotta saisimme katovuosille korvausta.
Suomessa valtio on maksanut poronhoitajille porovahinkolain mukaisia korvauksia vain kerran, talven 2019–2020 laidunkriisin takia. Tuolloin tilanne oli lähes koko poronhoitoalueella huono suuren lumimäärän vuoksi. Ainoastaan Paistunturin, Käsivarren, Näkkälän ja Kolarin paliskunnat eivät saaneet korvausrahoja, sillä niiden poroluvut olivat liian isot.
Toinen huono talvi koetteli poronhoitoa saamelaisten kotiseutualueella ja Keski-Lapin paliskunnissa talvella 2021–2022, mutta valtio ei maksanut korvauksia.