Hamas vaatii Gazan aselevon toisen vaiheen täytäntöönpanoa

Gazan kaupunkialueita laajan tuhon jälkeen, jossa näkyy useita raunioituneita ja vaurioituneita rakennuksia ja jossain määrin ihmisiä kulkemassa kapealla kadulla.
Palestiinalaiset ripustavat koristeita tuhoutuneiden kotiensa viereen valmistautuessaan pyhään Ramadan-kuukauteen Khan Yunisissa, Gazan kaistan eteläosassa 28. helmikuuta. Kuva: Haitham Imad / EPA
  • STT-AFP

Hamas vaatii Gazan aselevon toisen vaiheen täytäntöönpanoa. Äärijärjestö Hamas kertoi asiasta uutistoimisto AFP:lle joitakin tunteja sen jälkeen, kun Israel oli kertonut hyväksyneensä väliaikaisen jatkon aselevolle.

Israel sanoi aiemmin sunnuntaina, että maa on hyväksynyt Yhdysvaltain ehdotuksen Gazan aselevon jatkamisesta huhtikuun puoliväliin muslimien ramadan-paastokuukauden ja juutalaisten pesah-juhlan yli.

Tammikuussa alkaneen aselevon ensimmäisen vaiheen oli alkuperäisen aikataulun mukaan määrä päättyä lauantaina. Hamas syytti lauantaina Israelin viivyttävän aselevon toiseen vaiheeseen siirtymistä.