Keski-Pohjanmaalla soita jo aiemmin ennallistanut Hiilipörssi-yhtiö kokeilee uutta mallia.
Se on maksanut yksityisille maanomistajille soiden ennallistamisesta ja muuttamisesta suojelualueiksi. Yhtiön mukaan kyse on ensimmäisestä yksityiselle maanomistajalle maksettavasta suojelukorvauksesta.
Tähän mennessä yritys on ennallistanut soita Keski-Pohjanmaalla yritysten tuella.
– Valtion rahoitus luonnonsuojeluun on vähentynyt. Siksi loimme mallin, josta hyötyisivät kaikki: luonto, ihmiset ja talous, kertoo Hiilipörssin perustajaosakas Risto Sulkava tiedotteessa.
Lisää: Yritykset ostavat luontotekoja: Hiilipörssi ennallistaa Keski-Pohjanmaalla jo toisen suon
Korvauksella kannustetaan myös omistajia yhteistyöhön ja laajoihin ennallistamisalueisiin, sillä isommasta alueesta saa suuremman korvauksen hehtaarilta.
Myös puustomaiselta suolta omistaja voi saada paremman korvauksen.
Esimerkiksi jos maanomistajalla on 20 hehtaaria kitumaata ja 10 hehtaaria metsämaata eli yhteensä 30 hehtaaria ennallistettavaa alaa, hänelle korvataan 68 euroa kitumaahehtaarilta ja 221 euroa metsämaahehtaarilta, havainnollistaa yritys.
Hiilipörssi-yhtiön toimitusjohtaja Heikki Susiluoma huomauttaa, että lähes aina suolla on useampi omistaja. Hän arvioi, että rahallinen korvaus innostaa ja nopeuttaa omistajien yhteistyöstä.
Yritys arvioi, että Suomessa on noin 1–3 miljoonaa hehtaaria metsänkasvatuksen vuoksi ojitettu suota.
Ennallistamisessa vesi palautetaan suolle tukkimalla ojat kaivinkoneella sekä poistamalla puustoa. Maanomistajat saavat puuston myyntitulot itselleen.
Kun ennallistaminen on tehty, suolle haetaan yksityisen suojelualueen rauhoituspäätöstä. Näin taataan, että suo säilyy suona jatkossakin.
Hiilipörssi-yhtiö on erikoistunut soiden ennallistamiseen. Se syntyi vuonna 2018 Luonnonsuojeluliiton hankkeena, mutta eriytyi myöhemmin omaksi yhtiökseen.