Perintövero on tutkimusten mukaan suomalaisten eniten vihaama vero. Elinkeinoelämän valtuuskunta teki asiasta kyselytutkimuksen, jossa selvisi, että 52 prosenttia kansalaisista alentaisi sitä.
Meteli perintöverosta alkoi taas viime viikolla, kun pääministeri Petteri Orpolle (kok.) luovutettiin perjantaina 41 ehdotusta kasvutoimista. Yksi ehdotuksista oli perintö- ja lahjaveron poisto.
Toimitusjohtaja Risto Murron vetämä Kasvuriihi-työryhmä ehdotti, että perintövero korvataan luovutusvoittoverolla. Luovutusvoittovero maksetaan vasta, kun peritty osakesalkku tai vanhempien syrjäseudulla sijaitseva mökki myydään.
Laboren johtaja Mika Maliranta ilmoitti heti, ettei kannata perintöveron poistamista.
Verosta 1,2 miljardin tulot
Perintöverosta kertyi valtiolle 2023 verotuloja 1,2 miljardia. Julkinen talous takkuaa ja Suomea on jälleen kerran verrattu Ruotsiin. Ruotsissa ei makseta perintöveroa. Länsinaapurissa peritään luovutusvero vasta perityn omaisuuden myynnistä.
Suomessa alle 20 000 euron perintöjä ei veroteta. Sen jälkeen perintövero nousee portaittain perinnön määrän mukaan.
Suurin osa suomalaisten perinnöistä on pieniä. Jos siirryttäisiin luovutusvoittoveroon, myös 19 999 euron perinnöistä rapsahtaisi pääomaveron tavoin 30 prosentin luovutusvoittovero, ja yli 30 000 euron perinnöistä 34 prosentin luovutusvoittovero.
Luovutusvoittoveron voi nykyisin välttää joko myymällä perintö heti tai jättää se kokonaan myymättä. Jos perintömökin myy kymmenen vuoden päästä vanhempien kuolemasta, arvonnoususta on maksettava luovutusvoittovero.
Myymiseen joutuvat yleensä turvautumaan ne, jotka tarvitsevat nopeasti käteistä. Varakkaat suvut eivät välttämättä koskaan luovu omaisuudestaan, joten ne eivät myöskään maksa luovutusvoittoveroa.
Perintöveron poiston voisi porrastaa
Kasvuriihi-työryhmän puheenjohtaja, toimitusjohtaja Risto Murto totesi perjantain tiedotustilaisuudessa ymmärtävänsä, että julkisen talouden kestävyydestä on pidettävä huolta. Uudistukset voisi toteuttaa myös pehmeämmin.
Raportissa ehdotetaan, että perintöveroa alennettaisiin asteittain ja esimerkiksi maatilan sukupolven vaihdoksessa perintöveroon voisi tehdä huojennuksia.
Sukupolvenvaihdokset askarruttavat etenkin perheyrityksiä. Perheyritysten liitto on arvioinut, että perintö- tai lahjaveron maksuun varautuminen lykkää tai estää investointeja 70 prosentissa yrityksistä.
Perintövero on ollut vuosikausia etenkin pääministeripuolue kokoomuksen lempilapsi. Kokoomuksen kansanedustaja ja verojaoston puheenjohtaja Ville Valkonen on esittänyt perintö- ja lahjaveron puolittamista kahdeksi vuodeksi.
Taloustutkijat eivät innostuneet aloitteesta. Talouden kasvun kannalta perintöveron puolittamisella ei olisi taloustutkijoiden mielestä juurikaan merkitystä. Hyödyt valuisivat rikkaille.
Poliittinen kiistakapula
Hallitusohjelmaan on kirjattu, että perintöverosta ”tehdään selvitys”. Se tarkoittaa suomeksi, että asia ei tällä hallituskaudella etene.
Perussuomalaiset panee hanttiin. Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) on ilmoittanut, että jos veronalennuksiin olisi varaa, hän alentaisi työn verotusta. Myös valtiovarainministeriö vastustaa perintöveron poistamista.
Kasvuryhmän esitykset pohjautuvat pitkälle Murron kirjaan Miksi Suomi pysähtyi? – Suuntaviivoja uuteen talouskasvuun. Murto vertailee siinä Suomea ja Ruotsia.
Maiden bruttokansantuote kansalaista kohti oli samankokoinen edellisen kerran vuonna 2008. Silloin Suomi porskutti Nokian voimin, Murto muistuttaa kirjassaan.
Ruotsilla on Ikea, H&M ja Absolut Vodka. Suomella on K-kauppa, S-ryhmä ja Finlandia-vodka. Nokian jälkeen Suomi ei ole onnistunut luomaan maailmanlaajuista menestystarinaa.
Vasen laita pillastuu varmasti
Murron työryhmään valittiin lähinnä yritysmaailman edustajia: mukana olivat esimerkiksi energiayhtiö Fortumin, vero- ja lakipalveluyritys KPMG:n ja pääomasijoitusyhtiö EQT:n edustajat.
Murto perustelee valintaansa sillä, että yritykset nostavat Suomen. Hallitus ei voi tehdä määräänsä enempää.
Valinta on herättänyt myös arvostelua. Miksi ryhmässä on vain yksi taloustieteilijä? Olisiko laajempi kattaus tuonut tukevamman lopputuloksen?
Hallitus ryhtyy puimaan ehdotuksia huomenna tiistaina. Työ jatkuu hallituksen puoliväliriihessä huhtikuussa. Siellä piirretään talouden suuntaviivat lähivuosille.
Perintöveron poistaminen on vain yksi työryhmän 41 ehdotuksesta. Se ei ratkaise Suomen kilpailukykyä eikä nosta Suomea Ruotsin tasolle.
Perintöverosta väitteleminen on viihdyttävää: jokaisella on asiasta vahva mielipide ja vasen laita pillastuu varmasti.
19.41 Juttua korjattu: Lisätty luovutusvoittoveron alempi eli 30 prosentin veroluokka.