Kouvolalainen kansanedustaja Sheikki Laakso (ps.) kertoo luopuvansa Kuusankosken kaupungintalon hotellihankkeesta. Laakso ei aiokaan ostaa Kuusankosken kaupungintaloa.
Laakso oli tehnyt virallisen tarjouksen kaupungintalosta vuoden alussa. Viranhaltija oli tämän tarjouksen jo hyväksynyt ja kaupungintalon piti siirtyä Laakson omistukseen toukokuun alussa. Laakso kuitenkin vetäytyy sovitusta kaupasta.
Laakson tarkoituksena oli perustaa kaupungintaloon hotelli-ravintola, joka olisi käynnistynyt jo kesän aikana. Nyt tämä ei kuitenkaan onnistu.
– On tuntunut siltä, että kaikki ovat vastustaneet hanketta, kun olen ostopäätöksen tehnyt, Laakso kertoo Ylelle.
Talvi liian kallis
Sheikki Laakso kertoo, että lopulta hankkeen esteeksi muodostui raha. Hän kertoo, ettei olisi kyennyt rakentamaan hotelliaan kesän aikana ja avaamaan sitä syksyllä.
Yle uutisoi helmikuun alussa, että Sheikki Laakson vuokrasopimus Kuusankosken entisestä kaupungintalosta joutui kaupunginhallituksen uuteen tarkasteluun. Laakso olisi halunnut vuokrata rakennuksen remonttia varten ennen kuin se olisi siirtynyt Laakson omistukseen toukokuun alussa.
Facebook-päivityksessään Laakso kertoo, että syksyllä myynnit hiljenevät, ja rakennuksen kustannukset tulevat olemaan talvella niin valtavat, ettei hänellä ole siihen varaa ilman kassapuskuria.
– Nyt on pakko huilata ja toivoa, että hankkeelle löytyisi joku toinen vetäjä tai sitten itse tarvitsen vähän jatkoaikaa tälle hankkeelle, Laakso kertoo Ylelle.
Hanskoja ei lasketa alas
Sheikki Laakso kertoo Facebookissaan, että vaikka hän nostaakin nyt kädet pystyyn, ei hän ole luovuttanut projektinsa suhteen täysin.
Hän kertoo pyrkivänsä lisäajan turvin raivaamaan esteitä pois hankkeen edestä ja palaavansa mahdollisesti asiaan myöhemmin.
Hänen mukaansa projekti tulee maksamaan hänelle kuitenkin vähintään 15 000 euroa.
Juttua muokattu 4.3.2025: Lisätty tieto siitä, että Sheikki Laakso aikoo vetäytyä sovitusta Kuusankosken kaupungintalokaupoista. Poistettu leipätekstistä tieto, että Sheikki Laakso olisi ostanut Kuusankosken kaupungintalon ja lisätty tietoa Kuusankosken kaupungintalon kaupoista.