Lemin entinen kunnanjohtaja Kati Rekola on saamassa erokorvauksensa – oikaisuvaatimus hylätty

Oikaisuvaatimus koski Lemin entiselle kunnanjohtajalle Kati Rekolalle maksettavaa rahaa.

Lemin kunnnanjohtaja Kati Rekola seisoo kunnantalon portailla.
Lemin entinen kunnnanjohtaja Kati Rekola. Arkistokuva. Kuva: Mikko Savolainen / Yle
  • Helena Korpela

Lemin entinen kunnanjohtaja Kati Rekola on saamassa erokorvauksensa.

Lemin kunnanhallitus päätti aiemmin maksaa Rekolalle yhdeksän kuukauden palkkaa vastaavan erokorvauksen sekä lisäksi kolmen kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen. Jälkimmäinen korvaus tulee talouden tasapainottamiseen liittyvien tavoitteiden saavuttamisesta ja ylittämisestä.

Kunnanhallituksen jäsen Jarmo Tölski (kesk.) kuitenkin teki päätöksestä oikaisuvaatimuksen. Hänen mukaansa kunnanhallitus ylitti harkintavaltansa, kun se päätti ylimääräisestä kolmen kuukauden palkkaa vastaavasta korvauksesta.

Lemin kunnanhallitus käsitteli asiaa maanantaina. Se päätti hylätä oikaisuvaatimuksen.

Korvaus olisi 92 000 euroa

Kunnanhallitus päätti myös, että se esittää Lemin tämän vuoden talousarvioon reilun 92 000 euron muutosta.

Summa kattaa Rekolan yhdeksän kuukauden erokorvauksen ja kolmen kuukauden palkkion määrän.

Lopullisesti asiasta päättää Lemin valtuusto. Sen seuraava kokous on maanantaina 10. maaliskuuta.

Kati Rekola erosi Lemin kunnanjohtajan tehtävästä tammikuun lopulla. Hän ei nauttinut kaikkien kuntapäättäjien luottamusta.

Rekola on saanut jo uusia töitä. Hänestä tulee Varsinais-Suomessa sijaitsevan Marttilan kunnan uusi hallintojohtaja.