Tutkimus: Puolet maailman hiilidioksidipäästöistä peräisin vain 36 yrityksestä

Tutkijoiden mukaan tuore raportti vahvistaa entisestään perusteita vaatia yrityksiä vastuuseen niiden osallisuudesta ilmastokriisiin.

Tehtaiden piipuista nousee savua auringonlaskun aikaan.
Voimalaitokset tupruttivat savua Chișinăussa, Moldovassa, 15. tammikuuta 2025. Kuva: Dumitru Doru / EPA
  • Meri Naski

Puolet maapallon ilmastoa lämmittävistä hiilidioksidipäästöistä on peräisin vain 36 yrityksen tuottamista fossiilisista polttoaineista, kertoo tuore tutkimus.

Vuoden 2023 dataa tarkastelevan Carbon Majors -raportin on laatinut riippumaton lontoolainen ajatushautomo InfluenceMap.

Raportin mukaan nämä 36 yritystä aiheuttivat vuonna 2023 yhteensä 20 miljardia tonnia hiilidioksidipäästöjä hiilen, öljyn ja kaasun tuotannossaan.

Tutkijat sanovat, että tutkimuksen tulokset vahvistavat entisestään perusteita vaatia päästöjä tuottavia yrityksiä vastuuseen niiden vaikutuksesta ilmaston lämpenemiseen, uutisoi brittiläinen The Guardian-lehti.

Valtaosa valtiollisia yrityksiä

Raportin mukaan kyseisen 36 yrityksen joukossa on 25 valtion omistamaa yritystä, joista kymmenen toimii maailman suurimmassa saastuttajamaassa, Kiinassa.

Valtion omistamien yritysten joukossa ovat muun muassa kiinalainen China Energy, iranilainen National Iranian Oil Company, venäläinen Gazprom sekä Yhdistyneiden arabiemiirikuntien ADNOC.

Joukkoon mahtuu lisäksi 11 pörssiyhtiötä, johon lukeutuvat muun muassa Saudi Aramco, ExxonMobil, Shell sekä useita kiinalaisia yrityksiä.

Tutkijat havainnollistavat, että jos Saudi Aramco -yhtiö olisi maa, olisi se maailman neljänneksi suurin saastuttaja heti Kiinan, Yhdysvaltojen ja Intian jälkeen.

ExxonMobil- yhtiön päästöt puolestaan vastaavat suunnilleen Saksan päästöjä. Saksa on maailman yhdeksänneksi suurin saastuttaja.

Kuvassa kiinalainen energiayhtiö CHN Energyn hiilidioksidin talteenottolaitos, jossa näkyy suuret kaasusäiliöt.
Teknikko työskenteli Taizhoun hiilivoimalassa Kiinassa, 2. kesäkuuta 2023. Kuva: Tang Dehong / EPA

Päästöt yhä kasvaneet

Jotta maailmalla olisi hyvät mahdollisuudet saavuttaa kansainvälisesti sovittu tavoite rajoittaa lämpötilan nousu 1,5 asteeseen vuoteen 2030 mennessä, olisi maailmanlaajuisten päästöjen vähennyttävä noin 45 prosentin verran.

InfuenceMapin tutkimuksessa kuitenkin kerrotaan, että Carbon Majorsin tarkastelemista 169 yhtiöstä suurin osa kasvatti entisestään päästöjään vuonna 2023, joka oli tuolloin mittaushistorian lämpimin vuosi.

– Tutkimus korostaa näiden yritysten suhteetonta vaikutusta ilmastokriisiin ja tukee pyrkimyksiä vahvistaa yritysvastuuta, kommentoi ajatushautomoa edustava Emmett Connaire The Guardianille.