Joensuun ainoa tuulivoimahanke odottaa muutoksia aluevalvonnan tekniikkaan

Joensuun kaavoituksessa on vireillä vain yksi tuulivoimahanke, sekin on nyt seisahtunut. Tuulivoimaloita voi nousta Uimaharjuun, jos valtio lisää rahaa uuteen valvontatekniikkaan.

Yksi Suomen vanhimpia käytössä olevia tuulivoimaloita Tahkoluodossa, Porissa.
Puolustusvoimien tutkavalvonnan toimivuuden takia tuulivoimaloita on Itä-Suomessa hyvin vähän. Kuva: Esa Syväkuru / Yle
  • Marja-Liisa Kämppi

Joensuussa on vireillä yksi tuulivoimahanke. Airakselankankaan tuulivoima-alue sijaitsee Uimaharjun taajaman itä- ja kaakkoispuolella. Alue on pääosin yksityisomistuksessa.

Lähes 700 hehtaarin alueelle on suunniteltu enintään viittä tuulivoimalaa, joiden enimmäiskorkeus olisi 275 metriä. Luontoselvityksiä ja tuulimittauksia ei ole vielä tehty.

Puolustusvoimat vastusti hanketta vuonna 2022.

Alue vaihtoi omistajaa viime vuonna ja uusi omistaja haluaa edistää tuulivoimahanketta. Rakentaminen voi mahdollistua, jos aluevalvonnan tekniikkaa uudistetaan Itä-Suomessa. Tämä kuitenkin edellyttää valtion lisärahoitusta Puolustusvoimille.

Hankkeen etenemisestä Uimaharjussa odotetaan lisätietoa tänä vuonna.