Alennetut talvinopeudet helpottivat moottoritielle liittymistä Kotkassa

Kaakkois-Suomen ELY-keskus on saanut myös muutamia ihmetteleviä palautteita nopeuksista.

Näkymä Karhulan vesitornista moottoritielle Jumalniemen suuntaan.
Uudet talvinopeudet ovat vähentäneet ulosajoriskiä esimerkiksi Karhulan kanjonissa. Arkistokuva. Kuva: Petri Lassheikki / Yle
  • Heikki Koskinen

Tänä talvena käytössä olleet alennetut nopeusrajoitukset valtiellä 7 Kotkassa ovat helpottaneet moottoritielle liittymistä.

– Tienkäyttäjiltä on saatu positiivista palautetta. Moottoritielle liittyminen on ollut helpomman ja turvallisemman tuntuista, toteaa Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen liikenneturvallisuusvastaava Janne Saarikoski.

Valtatiellä 7 otettiin marraskuussa käyttöön 80 kilometriä tunnissa talvirajoitus Sutelan ja Suurniityn eritasoliittymien välillä. Rajoitukset olivat voimassa helmikuun loppuun saakka.

Ei kovaa dataa onnettomuuksista

Janne Saarikosken mukaan esimerkiksi ulosajoriski Karhulan kanjonin jyrkissä mutkissa on pienentynyt. Moottoritielle liittyminen on ollut helpompaa Kyminlinnan eritasoliittymässä Hyväntuulentiellä ja Suurniityn eritasoliittymässä Hurukselantiellä.

Juuri näissä kohdissa on Kaakkois-Suomen ely-keskuksen mukaan useimmin häiriöitä ja onnettomuuksia talvikautena.

Työtakkiin ja kypärään pukeutunut henkilö vaihtaa opasteeseen nopeusrajoitusta.
Valtiellä 7 oli Kotkan kohdalla tänä talvena koko ajan voimassa 80 kilometrin nopeusrajoitus. Kuvituskuva. Kuva: Antro Valo / Yle

Alennettujen nopeuksien tavoitteena oli vähentää onnettomuuksia. Toistaiseksi ELY-keskuksella ei ole kovaa dataa siitä vähenivätkö onnettomuudet.

– Tilastotietojen saannissa on kuukausien viive, joten olettaisin, että menee kesään ennen kuin saamme käyttöömme onnettomuustietoja tältä joulu-helmikuun jaksolta Kotkan kohdalta, sanoo Saarikivi.

Tieto ei tavoittanut kaikkia

ELY-keskus on saanut myös jonkin verran ihmettelevää palautetta uusista nopeusrajoituksista. Muutamat ihmiset ovat luulleet vaihtuvan nopeusrajoitusjärjestelmän olevan rikki, eikä tieto uusista nopeuksista ole tavoittanut heitä.

– Jo aiemmin Kotkan kohdalla on varsin usein talviolosuhteissa käytännössä ollut alennettuna nopeusrajoitus vaihtuvilla merkeillä. Erona vanhaan on nyt ollut se, että rajoitus on tänä talvena ollut koko ajan 80 kilometriä tunnisssa.

Janne Saarikiven mukaan suunnitelmissa on jatkaa alennettuja talvinopeuksia Valtatiellä 7 tulevinakin talvina. Talvikauden nopeusrajoituspäätöstä tehdään lopullisia päätöksiä kuitenkin vasta ensi syksynä.