Konkurssiin asetetun Puustakon pesänhoitajan Tuomas Ylösen mukaan Nurmeksessa sijaitsevalle biohiilitehtaalle pyritään löytämään jatkaja.
– Toinen vaihtoehto on se, että löydetään tuotantolaitokselle ostaja, joka siirtää laitteet muualle ja ottaa ne uuteen käyttöön.
Pohjois-Savon käräjäoikeus asetti nurmeslaisen Puustakon konkurssiin helmikuun lopussa. Verohallinto ja työeläkevakuutusyhtiö Varma hakivat Puustakoa konkurssiin noin 47 000 euron saatavien vuoksi. Yhtiöllä on velkaa yhteensä noin 3,6 miljoonaa euroa.
Toimitusjohtaja: realisointi ei helppoa
Nurmeksen kaupunki omistaa biohiilitehtaan puukuivurin, mikä monimutkaistaa tehtaan realisointia.
Kaupunki osti kuivurin muutama vuosi sitten Latviasta noin 1,2 miljoonalla eurolla ja vuokrasi sen Puustakolle. Kaupungin kaavoitusjaosto joutui tuolloin perustelemaan hankintaa tarkastuslautakunnalle.
Konkurssiin menneen yrityksen toimitusjohtajan Jari Rissasen mukaan juuri kyseinen puukuivuri oli yhtiön ongelmien taustalla.
– Jos se kuivuri olisi toiminut, niin siellä varmaan tehtäisiin hiiltä tänäkin päivänä, hän puuskahtaa.
Rissasen mukaan Nurmeksen kaupunki yritti painostaa Puustakoa lunastamaan kuivurin, mutta yritys ei siihen suostunut. Hän ennustaa, että kuivuri muodostaa ongelman myös jatkossa, kun pesänhoitaja yrittää realisoida tehtaan laitteita.
– Kaikkihan on tietysti neuvoteltavissa. Mutta tosiasia on se, että kuivuri ei toimi eli se ei kuivaa puuta.
Kaupunki muistuttaa sopimuksesta
Nurmeksen kaupunginjohtaja Pasi Parkkinen ei niele Rissasen syytöksiä. Hän muistuttaa, että Puustako ja kuivurin valmistanut Balt Carbon sitoutuivat saattamaan laitteen toimintakuntoiseksi.
– Sopimukseen on lisätty lauseke, jossa Puustako on sitoutunut yhdessä laitteen valmistajan kanssa varmistamaan, että laite toimii.
Parkkinen toivoo, että tehtaan laitteet saadaan pidettyä yhdessä, jolloin niille voisi löytyä jatkokäyttäjä. Kaupunki voi myös myydä kuivurin erikseen.
– Tavoite on se, että tontille löytyisi yrittäjä, joka pystyisi hyödyntämään kokonaisuutta, Parkkinen sanoo.
Pesänhoitaja: selvitys voi kestää
Pesänhoitaja Tuomo Ylönen myöntää, että puukuivuri voi tuoda mutkia matkaan.
– Selvitystyö siitä, mitä kukakin omistaa ja mitä konkurssipesään kuuluu, on vielä kesken.
Hän arvioi, että konkurssipesän selvittäminen kestää yleensä vuoden.
Jari Rissasen mukaan biohiilen tekeminen vaatii osaamista. Hän suhtautuu sen vuoksi epäillen ajatukseen, että hiilen tekeminen jatkuisi Nurmeksessa.
– Voi olla vähän vaikeaa saada laitteita uudestaan jalalle. Ainahan se on toki mahdollista ja kannattaa yrittää, mutta meidän osalta tämä on nyt selvä peli.
Puustakon konkurssista kertoi ensimmäisenä Karjalainen.