Etelä-Pohjanmaan merkittävät elinkeinoelämän toimijat vetoavat valtion päättäjiin valtatien 19 kiireellisen parantamistarpeen puolesta.
Seinäjoella Kivisaari–Atria -yhteysväli ja erityisesti Penttilän sillan sekä Tepon liittymän alue ovat muodostuneet vakavaksi liikenneturvallisuusriskiksi, yritysten kannanotossa sanotaan.
Yritysten kannanotossa vaaditaan hallitusta varaamaan puoliväliriihessä rahoitus vähintään Penttilän sillan uusimiseen ja Tepon eritasoratkaisuun. Niiden kustannukset ovat yhteensä 11 miljoonaa euroa.
Valtatie 19 on alueen elinkeinoelämän kuljetusten pääväylä, ja sen liikenteen sujuvuus ja turvallisuus ovat yritystoiminnan elinehto, yritykset muistuttavat.
Yritysten mielestä nykyinen tieinfrastruktuuri ei kykene vastaamaan liikennemääriin, mikä vaikeuttaa niiden toimintaa monin tavoin, onnettomuusriskin lisäksi. Investoinnit alueella tulevat entisestään kasvattamaan liikennemääriä.
Allekirjoittajina kannanotossa ovat Atria Suomi Oy, Kuljetusliike Pöytälaakso Oy, Härmän Liikenne Oy, Lapua-ketjut Oy, Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa, Finn-Power Oy, Helasteel Oy, Valio Oy, Skaala IFN Oy, MSK Group Oy, Ilkka Oyj, Nammo Lapua Oy sekä Etelä-Pohjanmaan kauppakamari.