Poliisi kertoo takavarikoineensa yli kolme kiloa kokaiinia Turussa.
Rikoskokonaisuuden jäljille päästiin Lounais-Suomen poliisin tiedotteen mukaan kenttävalvonnassa tehdyn havainnon kautta.
Poliisi kiinnitti huomiota erään autoilijan ja tämän autoon saapuneen henkilön toimintaan Turun Varissuolla. Poliisi meni puhuttamaan henkilöitä ja tunnisti autossa leijuvan kannabiksen tuoksun. Ajoneuvosta takavarikoitiin poliisin mukaan yhteensä 150 grammaa kokaiinia.
Suurempi kokaiinilasti löytyi, kun henkilöiden koteihin tehtiin kotietsintä. Toisesta asunnosta takavarikoitiin noin kolme kiloa kokaiinia.
Tutkinnanjohtaja Jussi Gustafsson Lounais-Suomen poliisista arvioi, että takavarikoidun huume-erän arvo katukaupassa on noin 425 000 euroa.
Osa suurempaa kokonaisuutta
Esitutkinnassa selvisi, että takavarikoitu huume-erä oli saapunut Turkuun vain paria päivää ennen.
– Poliisi onnistui löytämään organisaattorin, joka vastasi erän siirrosta ja ohjeisti levityksessä. Saman henkilön epäillään organisoineen myös toisen, suuruudeltaan kahden kilon kokaiinierän, joka toimitettiin Turkuun joulukuun lopussa. Tästä erästä poliisi onnistui takavarikoimaan pienen osan, Gustafsson kertoo tiedotteessa.
Esitutkinnan aikana on ollut vangittuna kaikkiaan viisi henkilöä, joista kolme on edelleen vangittuina. Kaikki epäillyt ovat 30–50-vuotiaita miehiä.
Tutkittavia rikosnimikkeitä ovat ainakin törkeä huumausainerikos ja törkeä rahanpesu.
Asia tullaan käsittelemään Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa. Syytteen nostamisen määräaika on 27. maaliskuuta.
Tapaus ei liity aiemmin tällä viikolla aiemmin uutisoituun huumausainerikokseen, missä poliisi kertoi saaneensa kiinni 22-vuotiaan miehen epäiltynä kansainvälisesti toimivan rikollisliigan johtamisesta.