Syyrian hallinto ja kurdit sopuun instituutioiden yhdistämisestä

Osapuolten antamassa lausunnossa kerrotaan, että yhdistyminen koskee sekä siviili- että sotilasinstituutioita.

  • STT-Yle

Syyrian keskushallinto ja maan koillisosan kurdijoukot ovat päässeet sopuun kurdialueen instituutioiden yhdistämisestä keskushallinnon alaisuuteen. Asiasta kertoi maan väliaikainen hallinto maanantai-iltana.

Keskushallinto julkaisi molempien osapuolten allekirjoittaman lausunnon, jonka mukaan yhdistyminen koskee sekä siviili- että sotilasinstituutioita, kuten raja-asemia, lentokenttää sekä kaasu- ja öljykenttiä.

Islamistitaistelijoiden johtamat kapinalliset syrjäyttivät Syyrian entisen diktaattorin Bashar al-Assadin viime vuoden lopulla. Maan väliaikaishallintoa johtaa islamistisen Hayat Tahrir al-Sham -ryhmän Ahmed al-Sharaa.

Yhdysvaltojen tukemat kurdijoukot ovat hallinneet Syyrian koillisosia kymmenen viime vuotta. Kurdialueiden saaminen keskushallinnon alaisuuteen on al-Sharaalle merkittävä saavutus.

Puolustusministeriö: Operaatio Assadin tukijoita vastaan päättynyt

Syyrian puolustusministeriö kertoi myös maanantaina päättäneensä sotilasoperaationsa maan rannikolla.

Taistelut hallituksen joukkojen ja syrjäytetyn Assadin kannattajien välillä leimahtivat torstaina.

Syyrian tilannetta seuraavan tarkkailujärjestön mukaan Syyrian hallinnon joukot liittolaisryhmineen tappoivat loppuviikosta ainakin yli 970 siviiliä Syyrian rannikolla ja Latakian vuoristoalueilla.

Syrian Observatory for Human Rights (SOHR) -järjestön mukaan kuolonuhrien joukossa oli myös naisia ja lapsia.

Järjestön mukaan valtaosa siviilikuolonuhreista tapettiin Latakian ja Tartusin maakunnissa, jotka ovat Syyrian alaviittivähemmistön ydinaluetta.

Syyrian alaviitit ovat shiialaisiksi luokiteltu, pitkälle maallistunut vähemmistöryhmä. Al-Assad kuuluu alaviitteihin, ja hänellä on edelleen laaja tuki alaviittialueilla.

Alaviittisiviilien tappamisen lisäksi viikonlopun aikana kuoli järjestön mukaan myös satoja hallituksen joukkojen ja Assadia tukevien ryhmien taistelijoita.