Kauppiaat uskovat, että urheiluvälineiden myynti piristyy Lappeenrannassa: ”Pohja on nähty”

Urheilukaupassa on ollut pitkä kuiva kausi, kun koronan aikana syntynyt myyntipiikki on kadonnut parin vuoden aikana.

Polkupyöräkauppa täynnä erilaisia polkupyöriä ja tarvikkeita. Kuvassa näkyy muun muassa maastopyöriä, kypäriä, pyöränpumppuja ja muita pyöräilyvarusteita. Pyörät on järjestetty siistiin riveihin ja hyllyt ovat täynnä pyöräilyyn liittyviä tuotteita.
Monet ovat käyttäneet työsuhdepyöräedun, mikä on näkynyt suoraan pyöräkaupassa. Pyöräilystä on tullut enemmän myös ympärivuotista. Kuva: Ville Toijonen / Yle
  • Ville Toijonen

Urheilukauppa on murroksessa Lappeenrannassa. Muutama hiljaisempi vuosi on pudottamassa yhden toimijan pois pelistä, kun XXL on aloittanut muutosneuvottelut Lappeenrannan myymälässä.

XXL:n nykyistä liiketilaa tarjotaan vuokralle jo heinäkuun alusta alkaen.

Venäjän raja on kiinni jo toista vuotta. Venäläisten turistien rahat ovat pois myös eteläkarjalaisesta urheilukaupasta. Venäläisten ostomäärä on tosin ollut laskussa jo vuodesta 2014 asti, kun Venäjälle asetettiin pakotteita.

Lisäksi alueen teollisuudella on ollut viime aikoina rankkaa, mikä sekin heijastuu alueen ostovoimaan.

Kengät ja polkupyörät tekevät kauppansa

Urheilukaupan myynnin hiljaisuutta korostaa sekin, että koronan alkaessa ihmiset ostivat paljon urheiluvälineitä ja -asuja.

Liikunnan huumaa kesti parisen vuotta, mutta sen jälkeen on ollut hiljaista.

– Jalkine- ja fillaripuoli sekä jääkiekko ovat sellaisia elementtejä, mitkä ovat kannatelleet tämän talven yli, sanoo kehityspäällikkö Jussi Laukkanen lappeenrantalaisesta UK Koskimiehestä.

Mies seisoo urheiluvälinekaupassa, jossa on esillä erilaisia tuotteita, kuten polkupyöriä, suksia ja sauvoja.
Jussi Laukkanen tuskailee, kun vähäluminen talvi on laittanut liisteriä suksikaupan pohjiin. Hiihtovälineitä on liikkeissä vielä paljon jäljellä. Kuva: Ville Toijonen / Yle

– Nyt aletaan pikkuhiljaa selvitä eteenpäin ja kuluttajat alkavat luottaa myös tulevaisuuteen, sanoo Intersport Lappeenrannan yrittäjä Markus Hämäläinen.

Hämäläinen siirtyi vaimonsa kanssa Lappeenrantaan Imatralta. Imatralla kauppa ei enää kannattanut. Nyt liike on kaupungin suurimmassa kauppakeskuksessa ja asiakaskunta on hieman muuttunut.

– Kauppakeskuksessa liikkuvia saattaa piipahtaa ohimennessään meidänkin kauppaan. Nuoria liikkuu paljon, sanoo Hämäläinen.

Imatran Ketterä -seuraan liittyviä jääkiekko- ja fanituotteita esillä urheiluliikkeen hyllyillä.
Urheiluliikkeen jääkiekkovarusteosasto, jossa on esillä mailoja, maalivahdin varusteita sekä muita jääkiekkotarvikkeita.

Kauppa kehittyy kulutuksen mukana

UK Koskimies on jo yli 50-vuotias yritys. Sen valtti on valikoimien monimuotoisuus.

– Meillä on urheilukaupan lisäksi kone- ja venekauppaa, mikä tuo erilaista asiakaskuntaa myös urheilupuolelle, sanoo Jussi Laukkanen.

Kumpikin urheilukauppiaista näkee, että kuopan pohja on saavutettu Etelä-Karjalassa.

Kuvassa näkyy urheiluvälinekaupan valikoimaa: tennismailoja, tennis- ja sulkapallopalloja sekä urheilukenkiä. Henkilö seisoo pyörän vieressä vaateliikkeessä.
Markus Hämäläinen on vaimonsa kanssa ollut nyt muutaman kuukauden maakunnan suurimmassa kauppakeskuksessa Intersport-yrittäjänä. Kuva: Ville Toijonen / Yle

– Matkalla on nähty kaikennäköistä. Sanoisin, että pohja on nähty ja tässä kuluvan sesongin ja tulevan vuoden aikana tämä lähtee taas nousuun, uskoo Laukkanen.