Helsingin yliopisto keskeyttää ostot kiinalaiselta yritykseltä – taustalla huoli terveys­tietojen vuotamisesta

Ylen MOT-toimitus kertoi aiemmin, että suomalaiset yli­opistot ovat tehneet yhteistyötä kiistellyn kiinalaisen geeniteknologia­yrityksen kanssa.

Kollaasi, jossa on taustalla kuva näyteputkista ja niiden päällä revinnäisiä sopimusviesteistä kiinalaisen yrityksen kanssa.
Kiinalainen BGI Group kuuluu maailman suurimpiin genomiikka-alan yrityksiin. Se on kiistänyt keräävänsä geenidataa Kiinan valtion käyttöön. Kuva: Dmytro Zinkevych / AOP, kuvankäsittely: Aalto Puutio / Yle
  • Veli-Pekka Hämäläinen

Helsingin yliopisto kertoo keskeyttävänsä toistaiseksi hankinnat kiinalaiselta geeniteknologiayritys BGI:ltä.

Ylen MOT-toimitus kertoi tiistaina, että yliopisto on ostanut konsernilta palveluita yli kahdella miljoonalla eurolla.

Kiinalaisen yrityksen toiminta on herättänyt länsimaissa turvallisuushuolia, jotka liittyvät Kiinan valtion vaikutukseen yhtiössä. Yhdysvalloissa BGI on luokiteltu sotilasyhtiöksi. Esimerkiksi sen tytäryhtiö BGI Tech Solutions on nimetty Yhdysvalloissa kansallista turvallisuutta vaarantavien toimijoiden listalle.

Helsingin yliopisto on ostanut palveluita eniten nimenomaan BGI Tech Solutionsilta. Yliopisto on maksanut sille esimerkiksi DNA-näytteiden analysoinnista.

Yliopiston mukaan sillä ei ole ollut perusteita kieltää tutkimusryhmiä ostamasta BGI:ltä palveluita. Nyt se kuitenkin keskeyttää ostot.

– Uusien tietojen valossa olemme nyt päättäneet laittaa hankinnat BGI Groupista tauolle, kunnes tilanne on selvitetty perusteellisesti, vararehtori Anne Portaankorva sanoo yliopiston lähettämässä tiedotteessa.

Suojelupoliisi varoitti viime viikolla terveysdatan varomattomasta jakamisesta ulkomaille. Huolena on, että autoritäärinen valtio voisi käyttää dataa haitallisiin tarkoituksiin.

Helsingin yliopisto kertoo tiedotteessa aikovansa keskustella asiasta myös suojelupoliisin kanssa.