Kärsämäellä syttyi keskiviikkoiltapäivällä erikoinen tulipalo maastossa. Hakkuutyömaan tuntumaan oli kasattu 150 metrin matkalle energiapuuta, joka oli syttynyt palamaan.
Palohälytys tuli hieman ennen kello 13, ja palo saatiin hallintaan parin tunnin sammutustöiden jälkeen. Palomestari Joose Veteläisen mukaan puuainesta ehti palaa noin sadan metrin matkalta. Palo oli saanut alkunsa kasan keskivaiheilta.
Selkeää syttymissyytä palopaikalla ei ole havaittu, ja Veteläisen mukaan itsesyttyminenkin on mahdollista.
– Sitä tässä nyt epäillään, että kasa olisi syttynyt käymisprosessin ja kovan tuulen takia. Tästä ei tietenkään vielä varmuutta ole.
Käymisestä kertyvän lämmön on todettu aiemminkin aiheuttaneen esimerkiksi hakepaloja.
Kärsämäellä Aittokyläntien varressa paloa on ollut sammuttamassa 10 yksikköä. Veteläisen mukaan voimakkaasta palosta huolimatta varsinaista riskiä tulen leviämisestä maastoon ei ollut, mutta hieman myöhemmin keväällä tilanne olisi voinut olla toinen.
– Muutama viikko myöhemmin tämä olisi voinut levitäkin maastopaloksi, mutta nyt on sen verran märkää vielä ja luntakin maastossa.
Savunmuodostus on ollut palopaikalla erittäin voimakasta, ja noin puolen kilometrin päässä sijaitsevia asukkaita ohjeistettiin sulkemaan talojen ilmanvaihto. Palopaikkaa lähempänäkin on asutusta, mutta savu levisi toiseen suuntaan.
Palomestari Veteläinen arvioi keskiviikkoiltapäivänä kello 16 aikaan, että sammutustyöt jatkuvat ainakin iltaan.