Serbian hallitus eroaa mielenosoitusten jälkeen – protestien keskiössä ollut presidentti Vučić ei ole taipumassa

Serbian presidentti Aleksandar Vučić on pyytänyt maahan ennenaikaisia vaaleja kesäkuulle.

Serbian presidentti Aleksandar Vučić kuvattuna maaliskuussa 2025.
Aleksandar Vučić on toiminut Serbian presidenttinä vuodesta 2014 lähtien. Kuva: Andrej Cukic / EPA
  • Roni Kuronen

Serbian hallitus eroaa pitkään jatkuneen julkisen painostuksen päätteeksi. Asiasta kertoo muun muassa yhdysvaltalainen verkkolehti Politico.

Serbian presidentti Aleksandar Vučić on pyytänyt maahan ennenaikaisia vaaleja kesäkuulle.

Serbiassa kansa on osoittanut kuukausien ajan mieltään maassa rehottavaa korruptiota vastaan. Paikallisen tarkkailujärjestön mukaan maan pääkaupunkiin Belgradiin kerääntyi viime lauantaina jopa 300 000 ihmistä. Maan sisäministeriö arvioi kuitenkin mielenosoituksen osallistujamääräksi 107 000 ihmistä.

Protestit saivat Serbiassa alkunsa, kun Novi Sadin kaupungin juna-aseman katto sortui viime marraskuussa. Onnettomuudessa kuoli tuolloin 15 ihmistä.

Mielenosoittajat liittävät onnettomuuden maan hallinnon korruptoituneihin virkamiehiin, jotka ohjaavat muun muassa julkisiin kunnostustöihin tarkoitettuja varoja omiin taskuihinsa.

Mielenosoittajat ovat vaatineet etenkin presidentti Vučićin eroa, joka on hallinnut Serbiaa vuodesta 2014 lähtien.

Vučić on sanonut useaan otteeseen, ettei hän aio erota.