Törkeästä lahjuksen ottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen viime syksynä tuomittu hallitusneuvos Olli Sorainen havittelee luottamustehtävää Lohjan valtuustossa.
Hän on ehdolla sitoutumattomien Meidän Lohja -yhdistyksen listalla.
Yle tavoitti Soraisen kommentoimaan ehdokkuuttaan. Sorainen katsoo, ettei tuomio heikennä hänen asemaansa.
– Ajattelen, ettei tuomio vaikuta millään lailla luotettavuuteeni ehdokkaana tai kunnallispoliitikkona. Tuomio ei edes ole lainvoimainen, hän sanoo.
Sorainen on valittanut tuomiosta hovioikeuteen. Sen käsittelyajankohta ei ole vielä hänen tiedossaan. Tuomio oli Soraisesta väärä ja kohtuuton.
Tapauksessa oli kyse viuluhankinnoista Soraisen lapselle.
Marjayritys Polarican entinen toimitusjohtaja Jukka Kristo oli osallistunut kahden Soraisen lapselle hankitun kalliin viulun kustannuksiin 7500 eurolla.
Käräjäoikeuden mukaan viulujen pyytäminen ja antaminen liittyivät Soraisen toimintaan hänen virassaan. Sorainen oli oikeuden mukaan myös toiminut keväällä 2021 Polarica Marjanhankintaa hyödyttävällä tavalla.
Käräjäoikeus tuomitsi Soraisen myös menettämään virkansa työ- ja elinkeinoministeriössä.
Valitsijayhdistys tiesi tuomiosta
Sorainen kertoo pohtineensa rikosasian vaikutusta ennen asettumistaan ehdolle. Oikeudenkäynnistä myös keskusteltiin hänen mukaansa valitsijayhdistyksen kanssa.
Sorainen päätyi ajattelemaan, ettei sillä ole merkitystä, koska hän itse juristina samoin kuin hänen lähipiirinsä ja valitsijayhdistyksensä eivät nähneet tuomiota esteenä ehdokkuudelle.
– Ennen kaikkea ehdokkaaksi lähtemisessä oli kyse halustani olla hyödyksi myös kuntapolitiikassa, kun taustalla on yli toistakymmentä vuotta vapaaehtoistyötä Lohjan kylien elinvoimaisuuden edistämiseksi. Olen tästä työstä alueella kohtalaisen tunnettu, hän sanoo.
Meidän Lohja -yhteislistan ehdokkaat hyväksyneen yhdistyksen puheenjohtaja Jan Tallqvist kertoo, että Soraisen tuomio oli hänen tiedossaan. Hän tähdentää, että tuomiosta on valitettu, ja näin ollen Soraisella ei ole lainvoimaista tuomiota.
– Prosessi on kesken ja sillä perusteella totesimme, että hän voi tulla meille ehdokkaaksi, Tallqvist sanoo.
Yhdistys lähtee hänen mukaansa syyttömyysolettamasta, jonka mukaan ihminen on syytön ennen kuin toisin todistetaan.
Tallqvistin mukaan ehdokkuutta puolsi myös Soraisen vankka virkamiestausta ja sen kautta saatu vahva osaaminen.
Tallqvist sanoo pitävänsä tapausta harmittavana. Hän kuitenkin korostaa, että jokainen listan ehdokas on itsenäinen ehdokas, joka vastaa omista tekemisistään.
Sorainen jatkaisi valtuutettuna, vaikka tuomio tulisi hovissa
Sorainen katsoo, että hän voisi toimia valtuutettuna siinäkin tapauksessa, että myös hovioikeus tuomitsisi hänet rikoksesta.
– Äänestäjät sen päättäisivät. Vaikka kyseisistä teoista langetettaisiin tuomio, ne eivät yleisesti tai erityisestikään voi, eikä niiden pidä, heikentää luottamusta ihmiseen tai ihmisen toimintaan kuntapolitiikassa tai missään muualla.
Rikosasia ei ole Soraisen mukaan noussut esiin vaalikeskusteluissa lohjalaisten kanssa. Hän kertoo olleensa juuri ennen puhelinhaastattelua vaalipaneelissa paikallisessa koulussa.
– Enemmän on puhuttu ominaisuuksistani, pitkästä työkokemuksestani, laajasta koulutuksestani ja osaamisestani, joista voisi olla monen äänestäjän mielestä hyötyä kuntapolitiikassa, hän toteaa.