Haapaniemen Citymarketin rakentaminen on aikataulussa – kaupunki jatkaa pian ympäristön katutöitä

Kesko aloittaa uuden kaupan rekryt jo kesän lopulla.

Uusi liikerakennus valmistuu Saaristokadun ja Tasavallankadun risteykseen keväällä 2026.
  • Marianne Mattila

Haapaniemen Citymarketin rakentaminen etenee aikataulussa Kuopiossa. Kyseessä on merkittävin liikerakennushanke vuosiin.

Keskon rakennuttajakonsultti Teemu Heiskanen arvioi, että edellinen ison mittaluokan hanke oli Matkuksen kauppakeskuksen rakentaminen vuosina 2011–2012.

Haapaniemelle rakentuu Kuopion kolmas Citymarket, joka avataan vuoden kuluttua. Rakennustyömaalla työskentelee noin 70 henkilöä. Kesällä työntekijöitä on 150.

Näkymä rakennustyömaan katolta.
Näkymä rakennuksen katolta kohti Saaristokatua. Kuva: Marianne Mattila / Yle

Tällä hetkellä työmaalla tehdään runkotöitä. Runko on valmis juhannukseen mennessä. Samaan aikaan niihin osiin, missä runko on jo pystyssä, rakennetaan vesikattoa. Sisätyöt alkavat toukokuussa.

– Tällä hetkellä rakennusta jo muovitetaan, että pääsemme aloittamaan sisätyövaiheet, kertoo Jalon rakentajien vastaava mestari Artur Enojärvi.

Itä-Suomen aluejohtaja Jesse Kohonen kertoo, että Kesko valmistautuu avaamiseen käynnistämällä työntekijöiden rekrytoinnin tämän kesän lopulla.

Rakennuksen alla olevan parkkitilan rakennustyömaa.
Tulevaan parkkihalliin mahtuu noin 300 autoa. Kuva: Marianne Mattila / Yle

Uusi kaista helpottaa vilkkaan risteyksen ruuhkaa

Kuopion kaupunki jatkaa rakennustyömaan viereisiä katutöitä kevään aikana. Suurin muutos on Saaristokadulle rakennettava kaupunkiin päin kääntyvä kaista.

– Tämä vapauttaa kapasiteettia kaupunkiin ajaville ja moottoritielle kääntyville, sanoo Kuopion kaupungin vastaava rakennuttaja Markku Heikkinen.

Tasavallankadun ja Tehdaskadun välinen työmaa-alue aiheuttaa liikennemuutoksia.
Saaristokadun ja Tasavallankadun risteyksen ruuhkaa helpottaa harmaalla merkitty uusi kaista, josta käännytään oikealle Kuopion keskustan suuntaan. Kuva: Toni Pitkänen / Yle, Google Earth

Toukokuussa Saaristokadun jalankulku- ja pyöräilyväylä siirretään työmaan kiertävälle reitille Siilokujan kautta.

Saaristokatu rakennetaan valmiiksi kokonaan tämän vuoden aikana. Katurakentamisen lisäksi muun muassa uusitaan väylän liikennevalot.