KAJ-yhtyeen suosio nosti Vöyrin sellaiseen pyöritykseen, että kunta joutuu nyt palkkaamaan viestintävastaavan

Bara bada bastu -kappale räjäytti kiinnostuksen pohjalaista Vöyriä kohtaan. Ruotsin viisuedustajaksi valitun KAJ-yhtyeen kotikunta palkkaa työntekijän hoitamaan turismia ja tiedottamista.

KAJ uppträder.
KAJ-yhtyettä juhlittiin kansanjuhlalla Vöyrillä viikko sitten sunnuntaina. Yhtyeen kotikunnassa pidettiin mediaa ja yleisöä kiinnostaneet tiedotustilaisuus sekä minikonsertti. Kuva: Kim Blafield / Yle
  • Elina Viitanen
  • Erika Rönngård

Pohjalainen Vöyrin kunta rekrytoi viestintävastaavan.

Vöyri on Ruotsin euroviisuedustajaksi valitun KAJ-yhtyeen kotikunta. Noin 6 000 asukkaan pohjalaiskunnan saama mediahuomio ja turismi kunnassa on lisääntynyt sen jälkeen, kun KAJ voitti Melodifestivalenin Bara bada bastu -kappaleella.

– Olemme huomanneet, että meillä on ollut enemmän kävijöitä täällä Vöyrillä Melodifestivalen-finaalin jälkeen, sanoo Vöyrin kunnanjohtaja Jan Finne.

Lisää: KAJ villitsi yleisön Vöyrillä, kun Bara bada bastu esitettiin Suomessa ensi kertaa: ”Kiitos tuesta, on niin ihanaa”

Viestintävastaava palkataan puolen vuoden ajaksi.

Tapahtumia ja turismia, myös englanniksi

KAJ'n voiton jälkeinen viikko osoitti vöyriläisille, että kunta kiinnosti kotimaista ja kansainvälistä mediaa sekä yhtyeestä kiinnostuneita faneja. Ylen haastattelussa kunnanjohtaja Jan Finne kertoi saaneensa kymmeniä haastattelupyyntöjä voittoa seuranneina päivinä.

Koska tarve englanninkieliseen tietoon kunnasta on tullut ajankohtaiseksi, yksi viestintävastaavan tehtävistä on huolehtia, että sitä on saatavilla.

Vöyrillä aiotaan järjestää toukokuussa Euroviisujen aikaan suuria tapahtumia, joissa KAJ'n menestystä kisoissa voi jännittää.

– Tapahtumissa tulee olemaan musiikkia ja laulua, mutta haluamme myös nostaa esiin Vöyrin murteen tapahtumien kautta, Finne sanoo.

KAJ.
KAJ'n jäsenet ovat Vöyriltä kotoisin. Kunnanjohtaja kertoi aiemmin Ylelle, että kunnasta on kyselty esimerkiksi sitä, missä siellä pääsisi saunomaan Bara bada bastu -kappaleen hengessä. Kuva KAJ'n tiedotustilaisuudesta 15.3. Vöyrillä. Kuva: Kim Blafield / Yle

Vöyri on pääosin ruotsinkielinen kunta, jolla on vahva oma murre. KAJ laulaa Vöyrin murteella, joka menestyksen myötä on myös alkanut kiinnostaa suomalaisia.

Uuden viestintävastaavan tehtävä on myös edistää matkailua kunnassa ja koordinoida turismia.

– Meidän on verkostoiduttava yritysten kanssa, jotta voimme tarjota aktiviteetteja ja vierailukohteita. On myös tarkasteltava yöpymispaikkoja, ruokatarjontaa ja vastaavia asioita, Finne sanoo.

Katso, miten KAJ villitsi yleisön Bara bada bastu -kappaleella Vöyrin kansanjuhlassa (15.3.):

Videon kuvaus: Yle, editointi: Jukka Koski / Yle

Tänään perjantaina KAJ kertoi Sauna Tour -kiertueesta, joka starttaa Euroviisujen jälkeen.