Vaasan kaupunginteatteri onnistui tekemään ylijäämäisen tuloksen, vaikka katsojamäärät laskivat

Vaasan kaupunginteatterissa oli kuusi ensi-iltaa ja 198 näytöstä viime vuonna.

Vaasan kaupunginteatteri
Vaasan kaupunginteatterille syntyi säästöä tekijänoikeusmaksuista ja vierailevista taitelijoista. Kuvituskuva,. Kuva: Anna Wikman / Yle
  • Elina Viitanen

Vaasan kaupunginteatterissa järjestettiin viime vuoden aikana kuusi ensi-iltaa ja 198 näytöstä, mutta kävijämäärät jäivät tavoitteista.

Vuonna 2024 Vaasan kaupunginteatterin esitykset ja tapahtumat keräsivät lähes 35 000 kävijää, 2000 kävijää vähemmän kuin vuonna 2023.

Katsojakato ei koske vain Vaasan kaupunginteatteria. Suomen teattereista on kadonnut 400 000 katsojaa koronaa edeltävään aikaan verrattuna.

Tilanteesta huolimatta kaupunginteatteri onnistui tekemään 18 000 euroa ylijäämäisen tuloksen.

Toimintakulut jäivät 321 694 euroa alle budjetoidun. Poikkeama talousarvioon nähden johtuu muun muassa siitä, että tekijänoikeusmaksuja meni ennakoitua vähemmän. Myös henkilöstösuunnitelman muutokset vähensivät palkkakustannuksia.

Myös esimerkiksi palveluiden, tarvikkeiden ja tavaroiden ostot jäivät alle budjetoidun.

Investointeja tehtiin 603 810 eurolla. Näitä olivat muun muassa keskusvaraston muutostyöt lavastamoksi ja teatterin viime vuoden remontti. Myös näistä kertyi hieman säästöä.