Rattijuoppojen aiheuttamia kolareita ja loukkaantumisia sattui maakunnassa puolet vähemmän kuin vuosikymmen sitten

Päihtyneiden kuljettajien aiheuttamia liikenneonnettomuuksia tapahtuu Pohjois-Karjalassa lukuisia joka vuosi, mutta määrä on laskenut. Samoin kolareissa loukkaantuneiden määrä.

Bil som krockat med träd.
Joka vuosi Suomen tieliikenteessä kuolee rattijuopumuksen vuoksi kymmeniä ja loukkaantuu satoja ihmisiä. Kuva: Rasmus Sundqvist
  • Marja-Liisa Kämppi

Rattijuoppojen aiheuttamat loukkaantumiset Pohjois-Karjalan tieliikenteessä ovat vähentyneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana.

Vuonna 2015 loukkaantui 185 ihmistä kolareissa, joissa oli osallisena päihtynyt kuljettaja. Alkoholionnettomuuksia tapahtui tuolloin maakunnan teillä yhteensä 19.

Sen jälkeen suunta on ollut laskeva rattijuoppojen aiheuttamien kolareiden ja niissä loukkaantuneiden määrässä.

2020-luvulla loukkaantuneita on ollut rattijuopumuskolareissa vuosittain alle sata, mikä on joka vuosi noin puolet vähemmän kuin kymmenen vuotta aiemmin.

Tammi-helmikuussa Pohjois-Karjalassa tapahtui yksi alkoholin käyttöön liittyvä liikenneonnettomuus. Kolarissa loukkaantui viisi ihmistä.

Koko Suomessa päihteisiin liittyviä kolareita tapahtui samassa ajassa 16.

Alkoholionnettomuuksiin lasketaan tapaukset, joissa aiheuttaja on voinut olla myös sekakäyttäjä eli käyttänyt useampaa eri päihdettä kerralla. Tyypillistä sekakäyttöä Suomessa on alkoholin ja lääkkeiden yhteiskäyttö.