Näyttelijä Juha Pulli on palkittu vuoden 2024 teatterinäyttelijäksi esityksestä Murha kahdelle.
Tunnustus tulee suoraan Pullin kollegoilta, sillä voittajasta äänestivät Näyttelijäliiton jäsenet.
– Pullilla on omaperäinen taito olla samalla kertaa lakonisen toteava ja räiskyvän hillitön. Hänen näyttelijäntyönsä on rytmitajun, komiikan ja musikaalisuuden juhlaa, Näyttelijäliiton perusteluissa todetaan.
Puhelimitse tavoitettu Pulli kertoo, että tunnustus lämmittää erityisesti, koska hän on tehnyt koko uransa töitä freelancerina.
– Minulla ei ole ollut vuosia kestävää työyhteisöä, vaan kaikki työt ovat projektiluonteisia. Se, että kollegat antavat äänensä minulle saa onnesta ymmyrkäiseksi, näyttelijä sanoo.
Pulli opetteli näytelmää varten soittamaan pianoa
Murha kahdelle on Musiikkiteatteri Kapsäkin ja Linnateatterin yhteistuotanto, jossa Pulli tekee useita rooleja. Näyttelijä vaihtaa hahmoa jopa kesken lauseen.
– Pulli tekee elämänsä roolityön ja musikaalisen taidonnäytteen. Samassa laulunsäkeessä hän saattaa laulaa useammalla hahmolla ja muutos tapahtuu saumattomasti ja uskottavasti, perusteluissa ylistetään.
Pullin mukaan tunne on ainutlaatuinen, kun roolinvaihdokset saa rullaamaan.
– Esitys vastaa melko kovasykkeistä puolentoista tunnin lenkkiä, hän toteaa.
Pulli kertoo, että musikaalin eteen on tehty valtava työ. Näyttelijä muun muassa opetteli soittamaan pianoa puolessa vuodessa. Näyttelijä Joel Mäkisen kanssa he säestävät kahden miehen esityksessä toisiaan.
– Kaksi–kolme tuntia päivässä harjoittelin sen jälkeen, kun lapset olivat menneet nukkumaan.
Murha kahdelle -musikaalin esityksiä nähdään tänä keväänä Turussa, Riihimäellä ja Hämeenlinnassa. Helsingissä musikaali esitetään marras-joulukuussa.
Juha Pulli (s. 1979) on viime vuosina näytellyt muun muassa Kansallisteatterissa, Turun kaupunginteatterissa ja Mikkelin teatterissa. Parhaillaan hän harjoittelee seuraavaa isoa roolityötään Kuopion kaupunginteatterissa.
Pulli palkittiin teatterialan Thalia-juhlassa Helsingin Ryhmäteatterissa maanantai-iltana.
Vuoden teatterinäyttelijän palkintoa on jaettu vuodesta 2010.