Teatterialalla päästiin neuvottelutulokseen työehdoista

Näyttelijät punaisen lampun alla seisivat ympyrässä.
Q-teatterilla Helsingissä harjoiteltiin esitystä helmikuun puolivälissä. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
  • STT

Teatterialan työehtosopimuksesta on saatu neuvottelutulos, kertoo Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto Teme.

Esitys on Temen mukaan nyt sen ja työnantajajärjestö Suomen Teatterien hallintojen käsiteltävänä. Jos osapuolet hyväksyvät ratkaisun, lakot ja ylityökielto peruuntuvat.

Teme jätti viime viikolla neljälle päivälle huhtikuussa lakkovaroituksen, jonka piirissä olisi ammattiteattereita eri puolilla maata. Lakko koskisi teknistä näytäntötyötä sekä tanssijan työtä. Ylityö- ja vuoronvaihtokielto alkoi jo viime viikolla.

Myös Näyttelijäliitto kertoi viime viikolla jättäneensä varoituksen yhden päivän mittaisesta lakosta 5. huhtikuuta.