Tapani Kansan puoliso kertoo artistin viimeisistä hetkistä: ”Hän oli väsynyt”

Laulaja oli kuollessaan 76-vuotias.

Tapani kansa esiintyy taustalaulajien edessä.
Tapani Kansa kilpaili Euroviisujen ensimmäisissä karsinnoissa Tampereella 9. tammikuuta 2009. Kuva: Sari Gustafsson / Lehtikuva
  • Viivi Koivistoinen
  • STT

Yksi suomalaisen laulumusiikin kauneimmista äänistä on vaiennut. Tapani Kansa on kuollut 76-vuotiaana, vahvistaa STT:lle Kansan puoliso Nina af Enehjelm.

Hän kertoo, että Kansa kuoli leikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin Kymenlaakson keskussairaalassa kotikaupungissaan Kotkassa tiistain vastaisena yönä.

Af Enehjelmin mukaan Kansalta oli poistettu sappirakko. Artistikonkari oli ollut sairaalassa viikon ajan.

– Hänet kotiutettiin eilen. Soitin hänelle, ja hän kertoi olevansa kovissa kivuissa ja niin väsynyt, että hänen oli pakko levätä, af Enehjelm kertoo.

Yöllä Kansa oli soittanut itselleen ambulanssin.

– He [lääkärit] totesivat, että hän oli alkanut vuotaa leikkauksen jäljiltä verta. Hänet yritettiin leikata uudelleen yöllä, mutta hän menehtyi leikkaukseen, af Enehjelm kertoo.

Vaikka Kansa ja af Enehjelm asuivat eri kaupungeissa, he viettivät af Enehjelmin mukaan paljon aikaa toistensa luona. Hän kertoo asuvansa itse Espoossa.

– Jos emme olleet yhdessä, soittelimme päivittäin. Olin hänen lähiomaisensa.

Kansan kuolemasta uutisoi aiemmin Iltalehti.

Kansa oli yksi Suomen tunnetuimmista musiikkitähdistä.

Kansa löi läpi 1960-luvun lopulla käännöskappaleella Delilah. Kappale oli alun perin laulaja Tom Jonesin hitti. Muita Kansan tunnettuja kappaleita olivat muun muassa Kalajoen hiekat ja R.A.K.A.S.

Kansa teki pitkän uran paitsi kotimaisen viihteen parissa, myös tanssilavoilla ja tv-ohjelmissa.

Uutista muokattu 25.3.2025 klo 12.28: lisätty alkuun af Enehjelmin kommentit.