Verohallinto on hakenut Anraja Oy:tä konkurssiin. Yhtiö pyörittää Seinäjoen keskustassa useista ravintoloita, kuten Vekseliä, Kullervoa ja Taphouse 60100.
Konkurssihakemuksen mukaan verohallinnon saatavat ovat reilu 76 000 euroa.
Konkurssihakemus on jätetty Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuteen 14. maaliskuuta. Yhtiöllä on kaksi viikkoa aikaa reagoida. Anrajan toimitusjohtaja Antti Raunio uskoo, että summa saadaan kasaan.
– On saatu ennenkin, toteaa Raunio.
Tilanne on valitettavan tuttu ravintola-alalla. Raunio kertoo olleensa toisen yrityksen kanssa samassa tilanteessa viimeksi pari viikkoa sitten.
Hankalat ajat jatkuneet pitkään
Alkuvuosi on ravintola-alalla perinteisesti haastava. Erityisesti viime vuosina se on ollut vaikea, eikä loppuvuosikaan ole tuonut riittävän suurta käännettä parempaa.
– Kohentumista on odoteltu jo useampi vuosi. Valitettavasti taloustilanne ei ole parantunut odotetusti.
Raunio näkee monia syitä ravintola-alan ahdinkoon. Työttömyys kasvaa ja ihmiset ovat varovaisia rahankäytössä.
– Ehkä maailmalta tulevat uutiset eivät nekään ole sellaisia, jotka saavat ihmiset juhlimaan.
Anraja Oy on osa Night People Group -konsernia. Night People Group on hallinnointi- ja markkinointiyhtiö, jolla on ravintoloita ympäri Suomen. Tärkeimmät kaupungit konsernille ovat Lahti ja Seinäjoki.
Konkurssista uutisoi ensin Ilkka-Pohjalainen.
Artikkelia korjattu 28.3. kello 8.17: Korjattu Anraja Oy:n nimi oikeaan muotoon.