Eurooppatie 8 taas käytössä Kilpisjärveltä Norjan rannikolle

Tieyhteys Kilpisjärveltä Norjan rannikolle on ollut poikki huonon kelin vuoksi. Tiistaina iltapäivällä tie saatiin taas liikennöitävään kuntoon.

Kartta jossa merkintä, että Eurooppatie 8 suljettu Kilpisjärveltä Norjan rannikolle.
Tieliikenne toimii taas Kilpisjärveltä Norjan rannikolle. Kuva: Maiju Hakalahti / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap
  • Jyri Tynkkynen

Eurooppatie 8 on ollut poikki liikenteeltä tiistaina alkuiltapäivästä Kilpisjärveltä Pohjois-Norjan rannikolle Yykeänperälle (Skibotniin) huonon sään ja ajokelin vuoksi. Kello 15.45 Suomen aikaa Suomen Fintrafficin Tieliikennekeskus ilmoitti, että tie on saatu jälleen avatuksi liikenteelle.

Norjalaiset tieviranomaiset (Statens vegvesen) kertoivat tiistaina puolen päivän jälkeen lisäksi, että suljetulla tiellä on ajoneuvoja juuttuneena paikoilleen. Vegvesen arvioi silloin, että tie saataisiin auki tiistaina iltapäivällä kello 15.

Norjan yleisradioyhtiö NRK kertoo nettisivuillaan, että Pohjois-Norjassa on tällä hetkellä useita isoja tieosuuksia suljettuna liikenteeltä ja useilla muilla teillä voi kulkea vain saattoajona lumiauran perässä.

Kinostunut lumi on pakottanut turvautumaan saattoajoon myös E10-tiellä, joka kulkee Pohjois-Ruotsin Kiirunasta Pohjois-Norjan rannikolle. Kolonnat ovat käytössä molemmin puolin Ruotsin ja Norjan välistä rajaa.

Yykeällä (Lyngenissä) aiotaan myös sulkea pysäköintialue lähellä paikkaa, jossa tapahtui lumivyöry viime viikolla.